Vuoripalmu – Suomen olohuoneeseen

Vuoripalmu – sademetsän alikasvi suomalaiselle pohjoisikkunalle

Vuoripalmu (Chamaedorea elegans) on pienikokoinen palmukasvien (Arecaceae) heimoon kuuluva ainavihanta puu, joka on kotoisin Etelä-Meksikon ja Pohjois-Guatemalan sademetsistä; Kew Plants of the World Online -tietokannan mukaan luonnonlevinneisyys ulottuu Meksikosta Hondurasiin saakka, eli mukana ovat myös Belize ja Honduras. Luonnossa se kasvaa metsänpohjan suojassa, jossa valo on hajaantunut ylempänä olevien puiden lehvästön läpi. Tästä elinympäristöstä juontuu kaksi vuoripalmun ominaista piirrettä: matala valotarve ja viihtyminen tasaisessa kosteudessa.

Suomeen vuoripalmu on tullut huonekasviksi viktoriaaniselta ajalta, jolloin trooppiset palmut olivat olohuoneiden statusta. Nykyisin se on yksi yleisimmistä "perushuonekasveista" suomalaisissa puutarhamyymälöissä ja huonekalukauppojen valikoimissa, ja moni tunnistaakin sen IKEA:n hyllyltä pienen ruukullisen palmun nimellä. Tieteellinen lajinimi elegans viittaa kasvin sirojen sulkasäteittäisten lehtien tyylikkääseen ulkonäköön, ja toinen suomalainen rinnakkaisnimi sirovuoripalmu käyttääkin samaa kuvausta. Suomen Lajitietokeskus (FinBIF) listaa Chamaedorea-suvun monikkomuotoisella suomenkielisellä nimellä vuoripalmut.

Suomessa vuoripalmua kasvatetaan ainoastaan sisätiloissa: vyöhykkeillä III–V se ei selviä ulkona edes kesän ajan, sillä alle +13 °C lämpötilat alkavat vaurioittaa lehtiä. Sisällä hyvin hoidettu yksilö kasvaa hitaasti 1–1,5 metrin korkuiseksi vuosien aikana, ja yksittäiset sulkasäteittäiset lehdet ovat tyypillisesti 30–60 cm pitkiä. Hidas kasvu on pikemminkin etu kuin haitta – kasvi pysyy pienessä tilassa eikä kaipaa jatkuvaa uudelleenistutusta.

Mikä ero on vuoripalmulla, kentiapalmulla ja arekapalmulla

Suomalaisissa puutarhamyymälöissä myydään useita huonepalmuja, ja kolme yleisintä – vuoripalmu, kentiapalmu ja arekapalmu – sekoitetaan helposti, koska kaikki ovat vihreitä, sulkasäteittäisiä ja kasvavat ruukussa. Hoito-ohjeet eroavat kuitenkin sen verran, että lajin tunnistaminen kannattaa.

Vuoripalmu (Chamaedorea elegans)

Pienin ja hidaskasvuisin näistä kolmesta. Yksittäinen rungonpätkä on usein vain sormen paksuinen, ja kasvi muodostaa pienen tuhden. Lehdet ovat 30–60 cm pitkiä ja kapeahkoja. Sietää matalimman valon ja sopii myös pohjoisikkunaan. Kukkii sisätiloissa joskus pieniä keltaisia tertukukintoja, jotka muistuttavat helmiä varren kärjessä. Ei-myrkyllinen ASPCA:n mukaan.

Kentiapalmu (Howea forsteriana)

Selvästi suurempi ja arvokkaamman näköinen palmu, joka kasvaa sisätiloissa 2–3 metriseksi. Lehdet ovat pitkiä (yli metrin) ja roikkuvat tyylikkäästi. Vaatii enemmän valoa kuin vuoripalmu, ja kasvaa hieman nopeammin. Hoidoltaan vaativampi ja kalliimpi puutarhamyymälässä. Lehdet ovat selvästi paksumpia ja jäykempiä kuin vuoripalmun.

Arekapalmu (Dypsis lutescens)

Tunnetaan myös nimellä "butterfly palm" tai kultapalmu. Erottuu kahdesta muusta keltaisten varsien ansiosta – kasvilla on monta runkoa, jotka ovat selvästi keltaisia tai keltavihreitä. Lehdet ovat pitkiä ja pystyjä, ja kasvi voi nousta sisätiloissa 2–3 metriin. Vaatii eniten valoa kolmesta lajista, ja sietää huonosti varjoa.

Käytännön nyrkkisääntö: jos palmu on pieni, hidaskasvuinen ja sietää pohjoisikkunaa → vuoripalmu. Jos palmu on iso ja sillä on jäykät, roikkuvat lehdet → kentiapalmu. Jos varret ovat keltaisia ja kasvi tuhdiltainen → arekapalmu. Kaikki kolme ovat ASPCA:n luetteloissa ei-myrkyllisinä koirille ja kissoille, joten lemmikkitalous saa kaikista turvallisen palmun – mutta vuoripalmu on selkeästi helpoin aloittelijalle.

Pohjoisikkuna, hajavalo ja kerrostalon nurkka – vuoripalmun sijoittaminen

Vuoripalmu on yksi harvoista huonekasveista, jonka voi sijoittaa onnistuneesti pohjoisikkunaan. Luonnonympäristönsä – sademetsän alikasvillisuus – on opettanut sen pärjäämään hajavalossa, ja keskiverto suomalaisen kerrostalon valotaso riittää sille hyvin myös pohjois- ja itäikkunan vieressä. Suora keskipäiväpaiste, etenkin etelä- ja länsi-ikkunoissa kesällä, sen sijaan polttaa lehdet keltaisiksi muutamassa päivässä.

Paras yleispätevä sijoitus on noin 1–2 metrin etäisyydellä etelä- tai itäikkunasta, jossa valo on runsasta mutta auringonsäteet eivät osu suoraan kasviin. Pohjoisikkunan vieressä vuoripalmu kasvaa hitaammin mutta säilyttää hyvän kunnon, mikäli huoneessa on muuten valoisaa. Loka–maaliskuun pimeinä kuukausina kasvivalon lisääminen ei ole välttämätöntä, mutta auttaa pitämään lehdet syvänvihreinä – tavallinen LED-kasvilamppu 6–8 tuntia päivässä riittää.

Lämpötila pidetään tasaisena 18–24 °C välillä; RHS suosittelee kasvukauden optimiksi 20–27 °C, joten kesäaikaan hieman lämpimämpi paikka tukee aktiivisempaa kasvua. Yölämpötilan minimi on noin +13 °C, alle sen lehdet alkavat ruskettua reunasta. Suomalaisessa kerrostalossa tämä on harvoin ongelma, mutta varo erityisesti talvisin vetoisia ikkunalautoja – kylmä veto sisäänpäin ulkoa voi paikallisesti laskea lämpötilan parisen astetta. Vältä myös kasvin sijoittamista lämpöpatterin yläpuolelle: kuiva nouseva ilmavirta kuivattaa lehdet nopeasti.

Vuoripalmu on hidaskasvuinen, joten paikkaa ei tarvitse vaihtaa kasvin koon takia useaan vuoteen. Vuosittainen kasvu on tyypillisesti vain 10–20 cm, ja yksittäisten lehtien syntyminen kestää viikoista kuukausiin. Tämä tekee siitä erinomaisen valinnan pieneen asuntoon ja kompaktiin tilaan, kuten työpöydän laitaan, kirjahyllyyn tai kylpyhuoneen valoisaan nurkkaan.

Kuinka usein vuoripalmua kastellaan

Vuoripalmu suosii tasaisesti kosteaa multaa – se on yksi harvoista palmuista, joka ei siedä mullan pintakerroksen täydellistä kuivumista yhtä hyvin kuin esimerkiksi kentia- tai arekapalmu. Kesällä tämä tarkoittaa tyypillisesti kastelua kerran viikossa, talvella noin kerran 10–14 päivässä. Tarkka rytmi riippuu huoneenlämpötilasta, ilmankosteudesta ja ruukun koosta.

Tarkista kosteus työntämällä sormi noin 2 cm syvyyteen mullan pintaa. Jos pinta tuntuu kuivalta mutta alempi kerros vielä viileän kostealta, on aika kastella. Jos pinta on yhä kostea, odota muutama päivä ja tarkista uudelleen. Liiallinen kastelu on vuoripalmun yleisin kuolinsyy: jatkuvasti märkä multa mätättää sirot juuret muutamassa viikossa, ja oire näkyy lehtiruoteiden tummumisena ja koko lehden lakastumisena.

Käytä huoneenlämpöistä, mielellään suodatettua tai sadevettä. Suomen vesijohtovesi on monilla alueilla melko kalkkipitoista, ja kalkki kerääntyy ajan myötä mullan pinnalle valkoisena kuorena ja näkyy lehdissä rusketuneina kärkinä. Jos käytät hanavettä, anna sen seistä yön yli ennen kastelua – osa kalkista laskeutuu pohjalle, ja vesi ehtii lämmetä huoneenlämpöiseksi.

Kastele aina juurelle, ei lehtien päältä. Vaikka vuoripalmu pitää kosteasta ilmasta, jatkuvasti märät lehdet altistavat sienitaudeille kuten harmaahomeelle. Kaada vettä reilusti, niin että se valuu ruukun pohjareiästä ulos, ja tyhjennä aluslautanen 30 minuutin kuluessa. Talvella loka–maaliskuussa kastelu vähennetään selvästi, koska kasvi haihduttaa vähemmän eikä juurirakenne ime vettä yhtä aktiivisesti kuin kasvukaudella.

Mitä multaa ja ravinteita vuoripalmu tarvitsee

Vuoripalmu menestyy kevyessä, hyvin läpäisevässä mullassa, jonka pH on lievästi hapan (5,5–6,5). Tavallinen viherkasvimulta sopii lähtökohdaksi, mutta sitä kannattaa keventää lisäämällä noin 20–30 % perliittiä tai karkeaa hiekkaa. Tämä parantaa veden läpäisyä ja vähentää juurilahon riskiä. Erikseen palmuille suunniteltua mullan sekoitusta saa joistakin puutarhamyymälöistä, ja se toimii erinomaisesti, mutta on usein turhan kallis tähän käyttöön.

Uudelleenistutus tehdään noin 2–3 vuoden välein, kun juuret täyttävät ruukun pohjan. Vuoripalmu ei pidä liian isosta ruukusta – siirrä se vain yhden numeron suurempaan, eli tyypillisesti 2–3 cm halkaisijaltaan suurempaan astiaan. Liian suuri ruukku pitää multaa märkänä liian pitkään ja altistaa juuret lahoamiselle. Paras aika uudelleenistutukseen on huhti–toukokuu, jolloin kasvi on heräämässä lepokaudelta.

Lannoitus aloitetaan keväällä, kun uudet lehdet alkavat puhjeta – yleensä huhtikuussa. Käytä viherkasveille suunniteltua nestemäistä lannoitetta, jonka NPK-suhde on tasapainoinen (esim. 5–5–5 tai 7–7–7). Suomalaiset puutarhalähteet kuten Huiskula suosittelevat lannoitusta noin kerran kuukaudessa kevät–syksy-kaudella. Lannoitus keskeytetään kokonaan loka–maaliskuuksi, jolloin kasvi on lepokaudella eikä imeä ravinteita aktiivisesti.

Käytä lannoitetta noin puolet pakkauksessa ilmoitetusta vahvuudesta. Vuoripalmu on herkkä ylilannoitukselle, joka näkyy ruskeina kärkinä lehdissä ja valkoisena suolakerroksena mullan pinnalla. Jos epäilet ylilannoitusta, huuhdo multa läpäisevästi puhtaalla vedellä – noin kolme kertaa ruukun tilavuus vettä – ja anna kasvin levätä kuukauden ennen seuraavaa lannoituskertaa.

Miksi vuoripalmun lehtien kärjet ruskettuvat

Ruskettuvat lehtien kärjet ovat vuoripalmun yleisin huolenaihe sisätiloissa, ja erityisesti suomalaisen lämmityskauden aikana lähes jokainen kasvi näyttää tätä oiretta jossakin määrin. Syyt jakautuvat neljään pääasialliseen ryhmään, ja oikean korjauksen valinta edellyttää oireen tunnistamista.

Kuiva sisäilma on ylivoimaisesti yleisin syy. Suomen lämmityskauden 20–30 % suhteellinen kosteus on kaukana sademetsän 70–80 %:n kosteudesta, ja vuoripalmun ohuet lehdenkärjet kuivuvat ensimmäisinä. Nosta ilmankosteus 50–60 %:iin ilmankostuttimella, sumutuspullolla tai sepelitarjottimella ruukun alla.

Kalkkipitoinen vesi on toinen yleinen syy. Kalkki kerääntyy lehtikärkiin ja näkyy ensin valkoisina laikkuina, sitten ruskettumisena. Vaihda hanavesi suodatettuun, sadeveteen tai purkitettuun lähdeveteen. Jos kalkkilaskeumaa on jo paljon, voit hellävaraisesti pyyhkiä lehdet kostealla liinalla.

Liika tai liian vähäinen kastelu näkyy myös kärkinä. Liiallisesta kastelusta seuraa juurivaurio, joka näkyy lehdissä ruskettumisena alhaalta ylöspäin. Liian vähäinen kastelu kuivattaa kärkien lisäksi koko lehden, joka muuttuu rapeaksi ja taipuvaiseksi katkeamaan. Tarkista mullan kosteus säännöllisesti.

Liika lannoite aiheuttaa ruskeita kärkiä jotka tuntuvat kuivilta tai polttavilta. Jos olet lannoittanut viime aikoina ja oireet ovat ilmestyneet, huuhdo multa kunnolla puhtaalla vedellä ja anna kasvin levätä lannoituksesta vähintään kuukauden ennen seuraavaa kertaa.

Ilmankosteus – tropiikin palmu Suomen lämmityskaudessa

Vuoripalmu tulee Keski-Amerikan sademetsistä, joissa suhteellinen ilmankosteus on tyypillisesti 70–90 %. Suomalaisen kerrostalon talviaika on tämän ympäristön vastakohta: lämmityskaudella sisäilman kosteus laskee usein 20–30 %:iin, joka näkyy ensimmäisenä juuri vuoripalmulla. Lehtikärkien rusketus, lehtikoneiden hidas kasvu ja lisääntynyt punkkien tarttumisriski liittyvät kaikki kuivaan ilmaan.

Ilmankosteuden nostamiseen on kolme käytännön tapaa, joista voi valita oman tilanteen mukaan. Ilmankostutin on tehokkain ratkaisu, jos huonekasveja on useita – sähkökäyttöinen ultraäänikostutin tai höyrystinmalli pitää koko huoneen kosteuden tasaisena. Tavoittele 50–60 % suhteellista kosteutta, mitattuna pienellä hygrometrillä joka maksaa noin 10–20 euroa.

Sumutuspullo on halpa väliaikaisratkaisu: suihkuta lehdet aamulla 2–3 kertaa viikossa lämpimällä kerääntymällä. Sumutus on tehokkainta heti aamulla, jolloin lehdet ehtivät kuivua iltaan mennessä eivätkä jää märiksi yöksi sienitautien riskin takia. Vältä kalkkipitoista hanavettä, joka jättää valkoisia laikkuja.

Sepelitarjotin on yksinkertainen passiivinen menetelmä: täytä matala lautanen kivisepelillä ja vedellä, aseta ruukku sepelin päälle (ei suoraan veteen) ja täytä lautasen vesi tarvittaessa. Vesi haihtuu sepelin pinnalta ja luo paikallisen kosteuskuoren ruukun ympärille. Kuukausittainen suihku on hyväksi: vie kasvi suihkuun, anna haalean veden virrata lehtien yli muutaman minuutin ajan, ja jätä se valumaan ennen takaisin sijoittamista. Tämä myös puhdistaa lehtien pölyä, joka kerääntyy hitaasti ja heikentää kasvin kykyä hyödyntää valoa.

Vihannespunkki ja kilpikirvat – vuoripalmun yleisimmät tuholaiset

Vuoripalmu on melko vahva kasvi, mutta sisätilan kuiva talvi-ilma altistaa sen muutamalle tyypilliselle tuholaiselle. Varhainen havaitseminen on avain torjuntaan – kuukausittainen tarkastus lehtien alapinnoilta ja varsista riittää usein pitämään tilanteen hallinnassa.

Vihannespunkki

Vihannespunkki on vuoripalmun yleisin vihollinen Suomen lämmityskaudella, kun ilmankosteus laskee. Oireena lehdissä näkyy keltaista pistemäistä täplitystä, ja lehtien alapinnoilla saattaa olla hento seittimäinen rihmasto. Punkit ovat itsessään liian pieniä paljaalle silmälle, mutta seitti paljastaa ne. Torju kuukausittaisella suihkulla, ilmankosteuden nostolla ja vakavissa tapauksissa neemiöljyllä tai laimennetulla kasvissaippualla. Toista käsittely 5–7 päivän välein 3 kertaa, koska punkkien munat kuoriutuvat asteittain.

Kilpikirvat

Kilpikirvat ovat hitaasti tarttuvia mutta sitkeitä. Ne näyttävät pieniltä ruskeilta tai kellanruskeilta levyiltä lehtiruoteen tai varren pinnalla. Kilpikirvat erittävät tahmeaa mesikastetta, joka kerääntyy lehtien yläpinnalle ja houkuttelee jopa hyttyssääskien tartuntaa. Poista mekaanisesti vanupuikolla, joka on kostutettu spriihin (~70 %), ja toista käsittely viikon välein 4 kertaa. Jos kilpikirvoja on paljon, koko kasvi voidaan käsitellä järjestelmällisesti.

Jauhiaiset

Jauhiaiset näkyvät pieninä valkoisina kärpäsinä, jotka lentävät kun kosket kasvia. Ne ovat suhteellisen harvinaisia vuoripalmulla mutta voivat siirtyä viereisiltä kasveilta. Pyydystä keltaisilla liimapyydyksillä ja torju neemiöljyllä. Käsittele samalla myös ympärillä olevat kasvit, jotta jauhiaiset eivät palaa.

Mäkijauhiainen

Mäkijauhiainen on harvinaisempi mutta vakavampi tuholainen, joka näkyy valkoisina villanmöykkyinä lehtiruoteiden tyvellä ja varsien välissä. Poista mekaanisesti vanupuikolla ja spriillä, ja huuhtele kasvi suihkussa kerran viikossa parin viikon ajan. Jos kanta ei vähene, harkitse koko kasvin uudistamista pistokkaalla.

Onko vuoripalmu myrkyllinen lemmikeille

Vuoripalmu on yksi harvoista isommista huonekasveista, jonka ASPCA luokittelee ei-myrkylliseksi sekä koirille että kissoille. Tämä tekee siitä erinomaisen valinnan lemmikkitalouteen, jossa monet muut tunnetut huonekasvit – kuten peikonlehti, aarnipeikonlehti, pelargoni ja amaryllis – ovat ASPCA:n luettelossa myrkyllisinä.

Käytännössä "ei-myrkyllinen" tarkoittaa, että ASPCA ei ole tunnistanut kasvissa kemiallisia yhdisteitä, jotka aiheuttaisivat akuuttia myrkytystä lemmikille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lemmikin pitäisi sallia syödä lehtiä rajattomasti: ohutta kasvimateriaalia voi nieltynä aiheuttaa lievää vatsavaivaa, kuten oksentelua tai löysää ulostetta, kuten mille tahansa muullekin epätavalliselle ravinnolle. Suuri kerralla nielty määrä voi myös aiheuttaa nielemis- tai tukkivaivoja erityisesti pienillä lemmikeillä.

Ihmisille vuoripalmu on niin ikään luokiteltu turvalliseksi. Lehtiä ja varsia käytetään kotimaassaan koristekasveina, ja palmun kypsymättömät kukinnot ovat joillakin alueilla syötäviä paikallisten ruokavaliossa. Ihokontaktissa vuoripalmu ei tyypillisesti aiheuta ärsytystä – tämä on toinen merkittävä ero verrattuna moneen muuhun trooppiseen huonekasviin, jonka neste sisältää kalsiumoksalaatteja.

Vaikka vuoripalmu on turvallinen, hyvä yleinen sääntö on silti pitää kasvi pikkulasten jatkuvasta pureskeluetäisyydestä. Pieni nuori taimi ruukussa houkuttelee ennemmin kissaa pureskelemaan kuin iso kasvi korkeammalla – sijoita siis nuori vuoripalmu mieluiten korkealle hyllylle, kunnes se on saavuttanut riittävän koon. Tämä on enemmän käytännön suoja kasville kuin lemmikille.

Näin lisäät vuoripalmua jakamalla

Vuoripalmu lisätään käytännössä joko jakamalla vanha tuhdiltainen kasvi useammaksi taimeksi tai siemenistä. Pistokaslisäys ei toimi palmuilla, koska niillä ei ole vartta vaan yksi kasvupiste rungon kärjessä. Siemenistä lisääminen on vaikeaa harrastajalle, koska vuoripalmu on dioic-laji (eri yksilöt ovat naaraita ja koiraita), ja siementen tuottaminen vaatii siitepölytyksen kahdelta kasvilta. Helpoin ja luotettavin tapa kotipuutarhurille on jakaa olemassa oleva monihaaroinen tuhti.

1. Valitse jakokuntoinen kasvi. Etsi täysikasvuinen vuoripalmu, jossa on useita varsia (vähintään 4–5), jotka kasvavat erillään ruukussa. Yhden varren kasvit eivät jakaannu. Paras aika jakamiseen on huhti–toukokuu, jolloin kasvi on heräämässä lepokaudelta ja pyrkii aktiiviseen kasvuun.
2. Vesitä emokasvi etukäteen. Kastele emokasvi reilusti edellisenä päivänä. Tämä helpottaa juurten irrottamista ruukusta ja vähentää juurivauriota. Märkä juuripaakku on myös pehmeämpi käsitellä.
3. Irrota juuripaakku. Käännä ruukku ylösalaisin ja koputa pohjaa kunnes juuripaakku irtoaa. Pidä toisella kädellä kasvin tyveä tukena, jotta varret eivät katkea. Jos juuret takertuvat ruukkuun, vedä terävällä veitsellä reunoja pitkin.
4. Erota varret juurineen. Etsi luonnolliset jakokohdat, joissa eri varsiryhmät ovat erotettavissa toisistaan ilman juurten suurta katkeamista. Käytä puhdasta veistä tai oksasaksia, jos juuret ovat sotkeutuneet, ja leikkaa varovasti kahdeksi tai kolmeksi osaksi. Tavoittele että jokaisella uudella taimella on vähintään 3–4 vartta ja oma juurirakenne.
5. Istuta uudet taimet. Istuta jokainen jaettu osa omaan ruukkuun, joka on vain hieman juuripaakkua suurempi. Käytä kevyttä, perliittiä sisältävää viherkasvi- tai palmumullaa. Aseta juuripaakku niin, että mullan pinta on samalla korkeudella kuin emokasvissa, ja täytä sivut multaa kevyesti painellen.
6. Hoida toipumisaikana. Kastele uusi taimi kevyesti istutuksen jälkeen ja sijoita kirkkaaseen mutta epäsuoraan valoon, ei suoraan auringonpaisteeseen. Pidä multa tasaisesti kosteana 4–6 viikkoa, mutta vältä liian märkää tilannetta. Älä lannoita ennen kuin näet uutta lehtikasvua – tämä on merkki onnistuneesta toipumisesta. Yleensä uudet juuret ovat asettuneet 6–8 viikon kuluessa, ja kasvi voi siirtyä tavanomaiseen hoitoon.

Kukkiiko vuoripalmu sisätiloissa

Kyllä, vuoripalmu voi kukkia sisätiloissa, ja tämä on yksi kasvin yllättävimmistä piirteistä. Kukinnot ovat pieniä keltaisia tertumuotoisia, jotka kasvavat varren kärjessä haaraisina ryhmittyminä. Yksittäiset kukat ovat noin 2–5 mm halkaisijaltaan ja muistuttavat keltaisia helmiä, jotka roikkuvat kevyillä varsilla.

Kukinta tapahtuu tyypillisesti vain täysikasvuisissa, vähintään 3–5 vuoden ikäisissä yksilöissä, ja edellyttää riittävää valoa sekä lannoitusta. Pohjoisikkunan vieressä kasvi pysyy yleensä vegetatiivisessa muodossa eikä kuki, mutta valoisammassa paikassa kukinta voi tapahtua kerran vuodessa, useimmiten loppukeväästä alkukesään.

Vuoripalmu on dioic-laji, eli yksittäinen kasvi on joko naaras tai koiras. Kotioloissa kasvatetut yksilöt eivät yleensä tuota siemeniä, koska siitepölytys vaatii kahta kasvia eri sukupuolta lähekkäin. Kukinnot ovat siis lähinnä esteettinen ilo – ne kestävät 1–2 viikkoa ja voi joko leikata pois kuihtumisen jälkeen tai jättää paikalleen, kunnes ne kuivuvat itsestään.

Usein kysyttyä vuoripalmusta

Lue myös

• Kaikki huonekasvit →
• Peikonlehti – iso huonekasvi (myrkyllinen) →
• Aarnipeikonlehti – pienempi peikonlehden sukulainen →
• Petunia – ei-myrkyllinen parvekekukka →
• Pelargoni – kotimaan kesäklassikko (myrkyllinen) →