Aarnipeikonlehti-hoito kotona

Aarnipeikonlehti – pieni Monstera-suvun jäsen

Aarnipeikonlehti (Monstera adansonii) on kiipeävä trooppinen viherkasvi, joka kuuluu vehkakasvien (Araceae) heimoon – samaan kuin tutumpi peikonlehti, philodendronit ja antuuriumit. Lajin alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu Karibian saarista Etelä-Amerikan trooppisille alueille; Pienillä Antilleilla, Trinidad-Tobagolla, Brasiliassa ja Ecuadorissa kasvi kiipeää sademetsän puiden runkoja pitkin kohti latvuksen valoa.

Suomessa aarnipeikonlehteä kasvatetaan ainoastaan huonekasvina, sillä se ei kestä Suomen talvea ulkona. Alle +10 °C lämpötilassa kasvi alkaa kärsiä, ja pakkanen tappaa sen nopeasti. Sisätiloissa hyvin hoidettu yksilö kasvaa 1,5–2,5 metrin korkuiseksi vuosien aikana, ja yksittäiset lehdet ovat tyypillisesti 15–30 cm pitkiä – nuorimmilla taimilla huomattavasti pienempiäkin.

Suomenkielinen rinnakkainen nimi viittaa aarnimetsiin, ja kasvia myydään myös englanninkielisellä lempinimellä Monkey Mask, jonka taustalla ovat lehtien luonteenomaiset reiät – ne muistuttavat naamaria. RHS käyttää virallista nimeä "Mexican breadfruit plant", joka on suomalaisessa kaupassa harvinainen. Tieteellinen lajinimi adansonii kunnioittaa ranskalaista 1700-luvun kasvitieteilijää Michel Adansonia, joka kuvasi useita trooppisten kasvien lajeja ennen nykyistä tieteellistä nimistöä.

Mikä ero on aarnipeikonlehden ja tavallisen peikonlehden välillä

Tämä on yleisin sekaannus suomalaisissa kasvikaupoissa: kaksi Monstera-suvun lajia, jotka näyttävät pinnalta katsottuna samanlaisilta mutta käyttäytyvät hyvin eri tavalla.

Aarnipeikonlehti (Monstera adansonii)

Lehdet ovat 15–30 cm pitkiä, muodoltaan soikeita tai sydämenmuotoisia. Niissä on pelkästään ovaalin muotoisia reikiä – lehtireuna pysyy ehjänä eikä halkeile keskelle saakka. Aikuisena kasvi muistuttaa enemmän köynnöstä kuin pylväsmäistä viherkasvia, joten se sopii erityisen hyvin amppeliin tai sammaltettuun tukikeppiin.

Peikonlehti (Monstera deliciosa)

Aikuiset lehdet voivat olla 60–90 cm halkaisijaltaan, ja niissä on sekä reikiä että syviä halkeamia reunasta lehden keskiraitaan. Kasvi vaatii enemmän lattiatilaa ja kasvaa 2–3 metrin korkuiseksi olohuoneessa. Lue tarkempi vertailu peikonlehden hoito-ohjeesta.

Käytännön nyrkkisääntö: jos lehdet ovat pieniä ja niissä on pelkkiä pyöreähköjä reikiä → aarnipeikonlehti. Jos lehdet ovat suuria ja halkeavat reunasta keskelle → tavallinen peikonlehti. Hoito-ohjeet ovat suurin piirtein samat (kirkas epäsuora valo, tasainen kastelu, ilmankosteus), mutta aarnipeikonlehti kasvaa nopeammin ja sietää hieman vähemmän valoa.

Yksi lisäsekaannus on syytä mainita: kasvikaupoissa myydään joskus nimellä "Monstera obliqua" yksilöitä, jotka ovat tosiasiassa aarnipeikonlehtiä. Aito Monstera obliqua on harvinainen laji, jonka lehdistä jopa 90 % on reikiä – jos kasvin lehdissä on enemmän lehtimateriaalia kuin reikiä, kyseessä on käytännössä aina aarnipeikonlehti.

Paras paikka aarnipeikonlehdelle kotona

Aarnipeikonlehti viihtyy parhaiten kirkkaassa, mutta epäsuorassa valossa. Kotona paras sijoituspaikka on noin 1–2 metrin etäisyys etelä-, lounas- tai itäikkunasta — tällä etäisyydellä valomäärä on riittävä lehtien reikäämiselle, mutta auringonsäteet eivät polta lehtipintaa ruskeiksi laikuiksi. Lämpötilaltaan kasvi vaatii 18–24 °C huoneenlämmön ja ehdottoman minimin +10 °C, joten suomalaisen kerrostaloasunnon vakiolämpö on suoraan sopiva. Vältä kuitenkin vetoa erityisesti talvella ikkunalaudalla, sillä kylmä veto saa uudet lehdet putoamaan ja varret kellertämään. Pohjoisikkunan vieressä lehdet jäävät usein pieniksi eivätkä uudet kehitä reikiä lainkaan, joten kasvivalo on Suomessa lähes välttämätön loka–maaliskuun ajaksi. Sademetsässä syntyperäinen aarnipeikonlehti kasvaa 70–90 %:n ilmankosteudessa, mutta suomalaisen lämmityskauden 20–30 % näkyy nopeasti lehtien reunojen ruskettumisena — tavoitekosteus on noin 50–60 %.

Jos sijoituspaikka jää pohjois- tai kaakkoisikkunan varjoon, harkitse kasvivaloa. Tavallinen LED-kasvilamppu 6–8 tuntia päivässä riittää aarnipeikonlehdelle erinomaisesti, ja loka–maaliskuussa lisävalo auttaa myös etelänpuoleisissa huoneissa, kun päivä on lyhyt ja taivas usein pilvinen. Ajastimella kasvilampun käyttö on vaivatonta, ja sähkönkulutus jää muutamaan kymmeneen wattiin.

Lasitettu parveke kesällä on hyvä lisätila, kunhan yölämpötila ei laske alle 15 °C. Avoimelle parvekkeelle aarnipeikonlehteä ei kannata viedä, koska tuulen aiheuttamat lehtivauriot ovat yleisiä ja suora auringonpaiste polttaa hellästi sisätiloihin tottuneita lehtiä jo muutamassa tunnissa. Siirto ulos kannattaa tehdä asteittain: aluksi varjoisaan paikkaan tunniksi pari, sitten pidemmäksi ajaksi parin viikon ajan ennen kuin kasvi jää ulos kesäksi.

Ilmankostutuksessa kosteuspöytä on yksinkertainen ratkaisu: ruukun aluslautaselle laitetaan 2–3 cm kerros pikkukiviä tai laajennettua savea, päälle vettä ja kasvi ruukkuineen kivien päälle (ei suoraan veteen). Veden haihtuminen luo kostean mikroilmaston suoraan kasvin ympärille. Kuukausittainen suihku kylpyhuoneessa puhdistaa samalla lehdet pölystä ja parantaa fotosynteesiä. Kylpyhuoneen ikkunalauta tai keittiön lähellä oleva valoisa kohta toimivat usein sellaisinaan, koska niissä ilmankosteus on luonnostaan korkeampi.

Kasvi on melko nopeakasvuinen verrattuna isoon sukulaiseensa peikonlehteen. Kun olosuhteet ovat hyvät, aarnipeikonlehti tuottaa uuden lehden noin joka 3–4 viikko kasvukauden aikana, ja vuosittainen kasvu on 30–60 cm. Talvella loka–maaliskuussa kasvu hidastuu lähes pysähdyksiin, mikä on normaalia.

Kuinka usein aarnipeikonlehteä kastellaan

Aarnipeikonlehti kastellaan, kun mullan pintakerros (1–2 cm) on kuivunut. Kesällä tämä tarkoittaa yleensä kastelua noin kerran viikossa, talvella kerran kahdessa viikossa. Tarkka rytmi riippuu huoneenlämpötilasta, ilmankosteudesta ja ruukun koosta — pieni 12 cm:n ruukku kuivuu nopeammin kuin iso 25 cm:n. Tarkista kuivuus työntämällä etusormi mullan sisään noin 2 cm syvyyteen: jos sormeen jää multaa kiinni, odota vielä; jos sormi tulee puhtaana ulos, on kasteluaika. Vaihtoehtoisesti puinen tikku tai kosteusmittari kertoo saman. Kastele reilusti niin, että vesi valuu ruukun pohjareiästä, mutta tyhjennä aluslautanen 30 minuutin kuluessa, jotta juuret eivät seiso vedessä. Liikakastelu on aarnipeikonlehden yleisin kuolinsyy, joten epäselvissä tilanteissa kannattaa odottaa pari päivää lisää ennen kastelua.

Käytä huoneenlämpöistä, mielellään suodatettua tai sadevettä. Kalkkipitoinen vesijohtovesi voi näkyä lehdissä valkoisina mineraalilaikkuina, ja pidemmän aikavälin käytössä se nostaa mullan pH:ta liian korkeaksi aarnipeikonlehdelle. Suomen vesi on alueesta riippuen melko kalkkipitoista, joten suodatin tai sadevedenkeräys on hyvä investointi useamman trooppisen huonekasvin omistajalle.

Kastele aina juurelle, ei lehtien päältä. Jatkuvasti märkä multa mätättää juuret muutamassa viikossa, ja kasvi alkaa pudottaa lehtiä alhaalta ylöspäin — jos lehdet keltaantuvat alalehdistä alkaen ja multa tuntuu jatkuvasti märältä, anna sen kuivua reilusti ennen seuraavaa kastelua. Lehdille pärskähtelevä vesi puolestaan jää lehtiruusukkeen tienoolle ja houkuttelee sienitauteja, erityisesti talvella kun haihdunta on hidasta.

Talvella loka–maaliskuussa kastelua vähennetään selvästi, koska kasvi on lepokaudella ja haihduttaa vähemmän. Tämä on suomalaiselle kotipuutarhurille tärkeä muistaa: lämmityskausi kuivattaa ilmaa, mutta multa pysyy märkänä pidempään, koska kasvi ei imeä vettä juurillaan yhtä aktiivisesti kuin kesällä.

Mitä multaa ja ravinteita aarnipeikonlehti tarvitsee

Aarnipeikonlehti vaatii kevyen, ilmavan kasvualustan, joka simuloi sen luonnollista elinympäristöä — sademetsän puunoksia, joiden päällä juuret kasvavat löysässä, hapellisessa kuoresekoituksessa. Tavallinen kukkamulta on liian tiivis sellaisenaan ja pakkaa juuret ilmattomaan tilaan, jossa ne mätänevät nopeasti. Lisää tavalliseen kukkamultaan 30–40 % perliittiä, orkideakuorta tai pinjankuorta — sekoitus parantaa veden läpäisyä ja antaa juurille tarvittavan hapen. Trooppisille huonekasveille suunniteltu valmis aroidi-multa toimii erinomaisesti, ja sitä saa nykyään useimmista isommista puutarhamyymälöistä — tunnistettava nimellä "aroidi-multa" tai "Monstera/Philodendron-multa". Halvempi vaihtoehto on sekoittaa itse: kaksi osaa peruskukkamultaa, yksi osa perliittiä ja yksi osa orkideakuorta antaa lähes saman tuloksen.

Mullan pH-alue on lievästi hapan, 5,5–6,5. Suomen vesijohtovesi on usein emäksistä, joten pH voi nousta ajan myötä korkeammaksi. Multa kannattaa vaihtaa kokonaan 1–2 vuoden välein, jolloin myös ruukku voidaan vaihtaa hieman isompaan, jos juuret täyttävät edellisen ruukun pohjan.

Lannoitus aloitetaan keväällä, kun uudet lehdet alkavat puhjeta – yleensä huhtikuussa. Käytä viherkasveille suunniteltua nestemäistä lannoitetta, jonka NPK-suhde on tasapainoinen (esim. 5–5–5 tai 7–7–7). Lannoita kerran 2 viikossa kasvukauden aikana ja keskeytä lannoitus kokonaan loka–maaliskuuksi.

Käytä noin puolet pakkauksessa ilmoitetusta vahvuudesta – aarnipeikonlehti on herkkä ylilannoitukselle, joka näkyy ruskeina kärkinä lehdissä ja kerääntyneenä valkoisena suolakerroksena mullan pinnalla. Jos epäilet ylilannoitusta, huuhdo multa läpäisevästi puhtaalla vedellä noin kolmen ruukkutilavuuden verran ja anna kasvin levätä kuukauden ennen seuraavaa lannoitusta.

Miksi aarnipeikonlehden lehdissä ei ole reikiä

Reikien (tieteellisesti fenestraatio) puuttuminen on yksi yleisimmistä huolenaiheista aarnipeikonlehden omistajalla. Reikien ilmestyminen riippuu kolmesta tekijästä: kasvin iästä, valomäärästä ja kiipeämissignaalista.

Ikä: nuoret aarnipeikonlehdet tuottavat ehjälehtisiä lehtiä ensimmäisen vuoden ajan. Reiät alkavat ilmaantua kun kasvi on saavuttanut "aikuisen" muodon – tyypillisesti toisen kasvukauden aikana. Pakottaminen ei auta, vaan kannattaa odottaa kärsivällisesti.

Valo: jos kasvi saa liian vähän valoa, uudet lehdet jäävät pieniksi ja ehjiksi, vaikka kasvi olisi muuten terve. Kirkas epäsuora valo on edellytys reikien muodostumiselle. Jos vanhempi kasvi tuottaa edelleen ehjälehtisiä lehtiä, valo on todennäköisesti syy – siirrä kasvi 1–2 metriä lähemmäs kirkasta ikkunaa tai lisää kasvivaloa talvella.

Kiipeämissignaali: luonnossa aarnipeikonlehti kiipeää puiden runkoja, ja signaali "kiivetä ylös" käynnistää aikuisten lehtien kehityksen. Sammaltettu tukikeppi (mossipole), johon ilmajuuret voivat kiinnittyä, on tehokas tapa edistää isompia ja reikäisempiä lehtiä. Aarnipeikonlehti, jota kasvatetaan amppelissa, jää usein nuoremmalle lehtimuodolle, koska kiipeämisen signaali puuttuu – tämä on hyväksyttävä, jos amppelimainen ulkonäkö on tärkeämpi kuin reikäiset lehdet.

Amppelista vai tukikepiltä – kumpi sopii paremmin

Aarnipeikonlehti on yksi harvoista huonekasveista, joka on aidosti kaksikäyttöinen: se viihtyy sekä riippuvana amppelissa että kiipeämässä tukikepin ympärille. Valinta riippuu siitä, mitä haet kasvilta esteettisesti.

Amppelissa aarnipeikonlehti kasvaa rentona, riippuvana köynnöksenä. Lehdet jäävät pienemmiksi (10–20 cm) ja säilyttävät nuoremman ehjälehtisen tai vain kevyesti reikäisen muodon. Tämä sopii hyvin makuuhuoneeseen tai kylpyhuoneeseen, jossa kasvi saa korkean ilmankosteuden hyväkseen. Aseta amppeli noin 1,5–2 metrin korkeudelle, niin riippuvat versot pääsevät kasvamaan vapaasti.

Tukikepissä aarnipeikonlehti kasvaa pystysuoraan ja kehittää isompia, selvemmin reikäisiä lehtiä. Tämä on parempi vaihtoehto, jos haluat kasvin saavuttavan "klassisen" Monstera-ulkonäön. Käytä sammaltettua tukikeppiä – ilmajuuret tarttuvat sammaleeseen, ja kasvi saa lisävoimaa kiipeämiseen. Pidä sammal kosteana sumuttamalla.

Voit myös vaihtaa hoitomuotoa kasvin elinkaaren aikana. Monet kasvattajat aloittavat amppelilla ja siirtyvät tukikeppiin parin vuoden kuluttua, kun kasvi on saavuttanut riittävän koon ja haluaa "nousta ylös". Vaihto onnistuu helposti uudelleenistutuksen yhteydessä.

Onko aarnipeikonlehti myrkyllinen ihmisille ja lemmikeille

Kyllä, aarnipeikonlehti on myrkyllinen kissoille, koirille ja ihmisille. Myrkyllinen aine on liukenematon kalsiumoksalaatti, joka on yhteinen kaikille Monstera-suvun lajeille. ASPCA ei luokittele Monstera adansoniita erikseen omana kirjauksenaan, mutta saman suvun Monstera deliciosa on ASPCA:n luettelossa myrkyllinen koirille ja kissoille. North Carolina Extension -tietokanta luokittelee Monstera adansoniin erikseen myrkylliseksi koirille, kissoille ja ihmisille, ja RHS varoittaa kasvin olevan haitallinen syötynä sekä iho- ja silmäärsyttävä.

Tyypilliset oireet lemmikillä, joka on pureskellut kasvia, ovat suun ja kielen ärsytys, polttava tunne, runsas syljeneritys, oksentelu ja nielemisvaikeudet. Oireet ilmaantuvat yleensä minuuttien kuluessa pureskelusta. Vakavissa tapauksissa, etenkin pienillä kissanpennuilla, kurkun turvotus voi aiheuttaa hengitysvaikeuksia.

Ihmisille kasvi aiheuttaa vastaavia oireita: suun ja huulten ärsytystä, kihelmöintiä ja mahdollista vatsavaivaa, jos lehtiä syödään. Ihokontaktissa kasvinneste voi aiheuttaa lievän ärsytyksen herkkäihoisille – RHS suosittelee suojakäsineiden käyttöä leikatessa pistokkaita tai uudistettaessa kasvia.

Aarnipeikonlehti kannattaa sijoittaa lemmikkien ja pikkulasten ulottumattomiin. Hyvä paikka on esimerkiksi korkea hylly tai katon lähellä riippuva amppeli – kasvi näyttää siellä parhaalta ja on samalla turvassa pureskeluhampailta. Jos kissa pureskelee mielellään lehtiä, harkitse aidosti turvallista vaihtoehtoa kuten petuniaa parvekkeelle (ei myrkyllinen ASPCA:n mukaan). Huom. monet muut suositut huonekasvit, mukaan lukien pelargoni, ovat myös ASPCA:n luokituksessa myrkyllisiä – tarkista aina ASPCA:n luettelo ennen valintaa.

Yleisimmät ongelmat ja niiden syyt

Aarnipeikonlehden ongelmat juontuvat lähes aina kolmesta lähteestä: liiallinen kastelu, liian vähän valoa tai kuiva sisäilma. Yhdistämällä oireen syyhyn korjaus on yleensä yksinkertainen, eikä erityistä asiantuntemusta tarvita. Käy alla oleva oirekartta läpi alkaen siitä, mitä lehdissä näkyy: keltaisuus, ruskettuminen, lehtien koko vai lehtien putoaminen. Useimmissa tapauksissa muutos olosuhteissa korjaa tilanteen 2–4 viikossa. Erotusdiagnostiikan avain on tarkistaa multa ennen kastelua: kuiva multa + keltaiset lehdet viittaa vetenpuutteeseen, märkä multa + keltaiset lehdet liikakasteluun. Jos useampi oire ilmaantuu yhtä aikaa, aloita kastelusta — väärä kastelurytmi laukaisee usein myös ruskettumista ja juurilaho-oireita, jotka näyttävät ulospäin eri ongelmilta vaikka taustalla on sama syy.

Keltaiset alalehdet

Tyypillinen merkki liiallisesta kastelusta. Tarkista, että multa ei ole jatkuvasti märkä, että ruukussa on tyhjennysreiät ja että aluslautanen on tyhjennetty 30 minuutin kuluessa kastelusta. Yksittäisten alalehtien keltaisuus on luonnollista vanhenemista, mutta useamman lehden keltaantuminen yhtä aikaa viittaa ongelmaan.

Ruskeat reunat ja kärjet

Johtuvat kuivasta ilmasta tai kalkkipitoisesta vedestä. Suomen lämmityskaudella tämä on yleinen ongelma, koska sisäilman kosteus voi laskea jopa 20 %:iin. Nosta ilmankosteus 50–60 %:iin ilmankostuttimella, sumutuspullolla tai sepelitarjottimella ja vaihda hanavesi suodatettuun tai sadeveteen.

Pienet uudet lehdet ilman reikiä

Viittaa valon puutteeseen – siirrä kasvi lähemmäs kirkasta ikkunaa tai lisää kasvivaloa.

Lehdet putoavat alhaalta

Voi olla joko luonnollista vanhenemista (jos kasvi on iso ja yläpäähän syntyy uutta lehtikasvua) tai juurilahon merkki (jos koko alaosa kuolee yhtä aikaa). Tarkista mullan kosteus ja juuret – terveet juuret ovat valkoisia tai vaaleanruskeita, mätänneet ovat tummia ja löysiä ja haisevat usein ummehtuneelta.

Tahmea pinnoite lehdissä

Yleensä kirvojen tai kilpikirvojen tuottamaa mesikastetta – katso seuraava osio.

Yleisimmät tuholaiset

Aarnipeikonlehti on yleisesti melko vahva kasvi, mutta sisätilan kuivassa ilmassa muutamat tuholaiset voivat tarttua erityisesti talvella, kun ilmankosteus on alhainen. Kolme yleisintä Suomen kerrostaloasunnoissa havaittavaa tuholaista ovat vihannespunkki, jauhiaiset ja kilpikirvat — kaikki tarttuvat helposti uudesta kasvista vanhempiin yksilöihin, joten karanteenikäsittely 2–3 viikkoa uutta kasvia hankittaessa kannattaa. Tarkista lehtien alapinnat säännöllisesti suurennuslasin avulla, sillä useimmat tuholaiset ovat aluksi käytännössä huomaamattomia. Aikainen tunnistus on torjunnan kannalta ratkaisevaa: pieni pesä kuukauden vanhana on torjuttavissa kostealla pyyhkeellä, mutta levinnyt populaatio vaatii useita käsittelykierroksia ja voi heikentää kasvia merkittävästi. Yleisenä ennaltaehkäisynä toimii ilmankosteuden nosto 50 %:iin ja kuukausittainen lehtien suihkutus haalealla vedellä — molemmat häiritsevät erityisesti vihannespunkin ja jauhiaisten lisääntymistä.

Vihannespunkki

Vihannespunkki on aarnipeikonlehden yleisin vihollinen Suomen lämmityskaudella. Oireena lehdissä näkyy keltaista pistetäplitystä, ja lehtien alapinnoilla saattaa olla hento seittimäinen rihmasto. Torju kuukausittaisella suihkulla, ilmankosteuden nostolla ja vakavissa tapauksissa neemiöljyllä tai laimennetulla kasvissaippualla. Toista käsittely 5–7 päivän välein 3 kertaa.

Jauhiaiset

Jauhiaiset näkyvät pieninä valkoisina kärpäsinä, jotka lentävät kun kosket kasvia. Pyydystä keltaisilla liimapyydyksillä ja torju neemiöljyllä. Käsittele samalla myös ympäröivät kasvit – jauhiaiset siirtyvät helposti yhdeltä kasvilta toiselle.

Kilpikirvat

Kilpikirvat ovat hitaasti tarttuvia mutta sitkeitä. Ne näyttävät pieninä ruskeina levyinä lehtien alapinnoilla, varsilla ja ilmajuurissa. Poista ne mekaanisesti vanupuikolla, joka on kostutettu spriihin (~70 %), ja toista käsittely viikon välein 4 kertaa. Vakavissa tapauksissa systeeminen hyönteismyrkky on tehokas, mutta sitä kannattaa käyttää viimeisenä keinona ja erityisellä varovaisuudella, jos talossa on lemmikkejä.

Näin lisäät aarnipeikonlehteä pistokkaista

Aarnipeikonlehti on yksi helpoimmista huonekasveista lisättäväksi. Pistokkaat juurtuvat luotettavasti vedessä ja kasvavat nopeasti uudeksi kasviksi. Paras aika on kevät ja alkukesä (huhti–heinäkuu), jolloin kasvi on aktiivisessa kasvuvaiheessa ja juurtuminen onnistuu noin 2–3 viikossa.

1. Valitse oikea kohta. Etsi terve verso, jossa on vähintään yksi lehti ja näkyvä solmu (varren paksunnos, josta lehti ja ilmajuuri lähtevät). Solmusta puhkeavat uudet juuret – ilman solmua pistokas ei juurru.
2. Leikkaa pistokas. Leikkaa puhtailla saksilla 1–2 cm solmun alapuolelta. Pistokkaassa pitää olla vähintään yksi lehti ja yksi solmu. Useamman lehden pistokas on luotettavampi ja muodostaa nopeammin tukevan juurakon.
3. Anna leikkauspinnan kuivua. Jätä pistokas kuivumaan 1–2 tunniksi viileässä paikassa. Tämä muodostaa suojaavan kalvon leikkauspinnalle ja vähentää juurten lahoamisen riskiä, kun pistokas siirretään veteen.
4. Juurruta vedessä. Aseta pistokas lasiin huoneenlämpöistä vettä niin, että solmu on veden alla ja lehdet veden yläpuolella. Vaihda vesi viikoittain. Juuret alkavat näkyä 1–2 viikossa, ja 3–4 viikon kuluttua niitä on tarpeeksi multaan siirtoa varten.
5. Siirrä multaan. Kun juuret ovat 4–6 cm pituisia, siirrä pistokas pieneen ruukkuun (Ø 10–12 cm) kevyeen aroidi-multaan tai viherkasvimultaan, johon on lisätty perliittiä. Kastele kunnolla istutuksen yhteydessä.
6. Hoida juurtumisaikana. Pidä uusi taimi valoisassa, mutta ei suorassa auringossa. Multa pidetään kevyesti kosteana 4–6 viikkoa, kunnes näet uuden lehden puhkeamisen. Tämä on merkki onnistuneesta juurtumisesta ja siitä, että kasvi on valmis siirtymään tavanomaiseen kastelurytmiin.

Usein kysyttyä aarnipeikonlehdestä

Lue myös

• Peikonlehti (Monstera deliciosa) – iso sukulaislaji →
• Kaikki huonekasvit →
• Petunia – ei-myrkyllinen vaihtoehto kissatalouteen →
• Pelargoni – kotimaan kesäklassikko →