Pelargoni vuoden ympäri: hoito kuukausittain

Pelargoni suomalaisella parvekkeella ja ikkunalaudalla

Pelargoni (tunnetaan myös nimillä pelargonia, tarhapelargoni ja ikkunapelargoni) on klassinen parvekekukka, joka on viihtynyt suomalaisissa koti-ikkunoissa jo vuosikymmenet. Se kuuluu Pelargonium-sukuun ja Geraniaceae-heimoon. Alkuperäinen kotiseutu on Etelä-Afrikan Kapmaalla, ja tämä näkyy kasvin valon- ja lämmönjanossa sekä sen kyvyssä kestää ajoittaista kuivuutta.

Pelargonium-suvussa on yli 200 lajia, mutta pihoilla ja parvekkeilla viljellyt yksilöt ovat suurimmaksi osaksi risteymiä Pelargonium × hortorum (tarhapelargoni) ja muutamia muita ryhmiä. Suvun sisällä värivalikoima ulottuu valkoisesta ja vaaleanpunaisesta syvänpunaiseen ja violettiin – hyvin hoidettuna yksi kasvi kukkii yhtäjaksoisesti touko–lokakuun ajan.

Nimisekaannus muratti- ja tuoksupelargonien kanssa on yleistä. Lisää aiheesta on koottu huonekasvien kategoriasivulle.

Päälajikkeet ja niiden erot

Kasvikaupoissa myydään neljää pääryhmää, joiden hoitotarpeet eroavat hieman toisistaan.

Tarhapelargoni (Zonal) on perinteisin ja yleisin. Lehdissä on ruskea tai tummanvihreä rengas, ja kukinnot ovat isot palleromaiset. Kestää parhaiten hellettä ja helppohoitoisin aloittelijalle.

Muratti- eli riippapelargoni (Ivy-leaf) on rento roikkuja, joka sopii parvekelaatikkoon ja riippuvaan ruukkuun. Lehdet muistuttavat muurahaisruohon lehtiä ja kukinnot ovat pienempiä mutta runsaita.

Loistopelargoni (Regal / Martha Washington) kukkii näyttävästi mutta lyhyemmän ajan, tyypillisesti huhti–heinäkuussa. Se on arempi helteelle ja viihtyy paremmin puolivarjossa sekä hieman viileämmässä kuin tarhapelargoni.

Tuoksupelargoni (Scented) kasvatetaan tuoksuvien lehtien takia (sitruuna, ruusu, minttu). Kukinnot ovat pieniä ja vaatimattomia, mutta lehtien tuoksu vapautuu kosketuksesta. Hoidoltaan vastaava kuin tarhapelargoni.

Paras paikka pelargonille

Pelargoni tarvitsee täyden auringon. Sopivin paikka on etelä- tai lounaispäätyinen parveke, aurinkoinen ikkunalauta tai terassi. Kasvi kestää myös kirkasta puolivarjoa, mutta silloin kukinta jää niukaksi ja versot venyvät pitkiksi.

Suomessa pelargoni ei talvehdi ulkona. Sisätiloissa riittää tavanomainen asuinhuoneen ilmankosteus (noin 40–50 %). Liian lähellä lämmitintä se kuivuu nopeasti, ja kylmä vetoisa paikka rapauttaa lehdet.

Jos etsit muita aurinkoiseen paikkaan sopivia kasveja, tutustu parvekekukkien kategoriasivuun.

Kuinka paljon valoa pelargoni tarvitsee

Pelargoni viihtyy parhaiten, kun se saa vähintään kuusi tuntia suoraa auringonvaloa vuorokaudessa. Kahdeksan tuntia tai enemmän tuottaa kaikkein runsaimman kukinnan.

Jos versot alkavat venyä pitkiksi ja ohuiksi tai kukkia tulee vain vähän, kyse on yleensä valon puutteesta. Siirrä kasvi valoisammalle paikalle tai harkitse kasvivaloa talvikuukausiksi. Suomen talvessa auringon kulma on matala ja valon määrä vähäinen, joten edes etelänpuoleinen ikkuna ei aina riitä loka–helmikuussa.

Mitä multaa pelargoni tarvitsee

Pelargoni menestyy hyvin läpäisevässä kukkamullassa, jonka pH on lievästi hapan (6,0–6,8). Hyvä sekoitus on viisi osaa tavallista kukkamultaa ja yksi osa perliittiä tai karkeaa hiekkaa – näin vesi ei jää seisomaan juurien ympärille.

Ruukku kannattaa vaihtaa tuoreeseen multaan keväällä joka toinen vuosi. Uuden ruukun ei tarvitse olla paljoa edellistä suurempi – pelargoni kukkii runsaimmin, kun juuret täyttävät ruukun kohtuullisesti. Ruukun pohjalla tulee olla vähintään yksi tyhjennysreikä; muovi- tai saviruukku toimivat molemmat.

Kuinka pelargoni kastellaan oikein

Kastele pelargoni silloin, kun mullan pintakerros on kuivunut noin kahden senttimetrin syvyyteen. Kesällä tämä tarkoittaa yleensä kastelua 2–3 kertaa viikossa, talvella noin kerran kahdessa viikossa.

Kasvi ei siedä jatkuvaa kosteutta juurissa. Ruukussa pitää olla reiät vesiylijäämän poistumiselle, eikä aluslautasen saa antaa seistä vettä täynnä. Kastele mieluummin juurelle kuin lehdille – märät lehdet houkuttelevat sienitauteja, etenkin harmaahometta (Botrytis).

Hyvä kastelukerta on reilu: vettä kaadetaan niin kauan, että sitä valuu ruukun pohjasta ulos. Tämä varmistaa, että koko juuripaakku kostuu eikä multa kuivu epätasaisesti.

Miten pelargonia lannoitetaan kukinnan tueksi

Aloita lannoitus huhtikuussa ja jatka syyskuuhun. Käytä kukkakasvien lannoitetta, jossa on maltillinen typen määrä (N) ja suhteessa enemmän fosforia (P) ja kaliumia (K) – tämä tukee kukintaa. Tyypillinen NPK-suhde on esimerkiksi 5–10–10 tai 10–15–20.

Liian typpipitoinen lannoite (esim. 20–5–5) kasvattaa runsasta lehdistöä mutta tukahduttaa kukinnan. Tämä on yleisin syy, miksi hyvinvoiva pelargoni jättää kukat.

Ohjeellinen annostelu on heikko liuos joka toisen kastelun yhteydessä. Puolet pakkauksessa ilmoitetusta vahvuudesta on turvallinen lähtökohta – pelargoni ei siedä ylilannoitusta, joka polttaa juuret. Lepokaudella talvella lannoitus keskeytetään kokonaan.

Leikkaus ja siistiminen

Leikkaa kasvi noin puoleen maaliskuussa, ennen kuin uusi kasvu kunnolla käynnistyy. Tämä tiivistää kasvia ja palkitaan runsaampana kukintana. Käytä puhtaita saksia ja leikkaa aina lehden solmukohdan yläpuolelta.

Kesän mittaan poista kuihtuneet kukinnot viikoittain – tämä ohjaa kasvin energiaa uusien kukkien muodostamiseen. Jos yksittäiset versot venyvät pitkiksi, ne voi typistää milloin tahansa. Leikkuujätteistä saa hyviä pistokkaita: lue ohjeet lisäys-osiosta alempaa.

Syksyllä ennen sisään ottoa kannattaa karsia isoimmat versot pois ja poistaa kaikki keltaiset lehdet. Näin kasvi kestää paremmin pimeän talvikauden eikä vie turhaan tilaa.

Talvetus Suomen olosuhteissa

Pelargoni ei talvehdi ulkona Suomessa. Siirrä kasvi sisään viimeistään silloin, kun yölämpötilat laskevat alle +5 °C – tyypillisesti syys–lokakuun vaihteessa Etelä-Suomessa, aiemmin pohjoisempana.

Paras talvetuspaikka on valoisa ja viileä: +5–10 °C asteen huonekuistit, porstuat tai viileät varastot sopivat hyvin. Viileässä kasvi menee lepokaudelle eikä venähtele, ja seuraavan kesän kukinta käynnistyy voimakkaampana. Lämpimässä huoneessa (yli +18 °C) pelargoni jatkaa kasvuaan, mutta versot jäävät heikoiksi ja kukinta niukaksi.

Kastele talven aikana vain vähän, noin kerran kahdessa viikossa, äläkä lannoita. Maaliskuussa kasvi leikataan reilusti, siirretään valoisampaan paikkaan ja kastelu aloitetaan normaalisti. Laajemmin talvehduksesta on koottu yleisopas parvekekukkien talvetuksesta.

Vuosikalenteri Suomessa

Tämä taulukko tiivistää, mitä pelargonille tehdään kunakin kuukautena Suomessa. Tarkka ajoitus vaihtelee vyöhykkeen ja sään mukaan – säännöt ovat ohjeellisia.

Miksi pelargonin lehdet kellastuvat ja versot venyvät

Alalehtien kellastuminen johtuu yleensä liiallisesta kastelusta tai ravinnepuutteesta. Tarkista ensin, että mulla ehtii kuivua kastelujen välissä, ja lannoita sen jälkeen kevyellä kukkaravinneliuoksella. Jos keltaisia lehtiä on paljon ja multa tuntuu jatkuvasti märältä, kyse voi olla juurilahosta – silloin kasvi kannattaa siirtää tuoreeseen multaan ja karsia pilaantuneet juuret pois.

Versot venyvät pitkiksi ja ohuiksi, jos kasvi ei saa riittävästi valoa. Siirrä se aurinkoisemmalle paikalle ja leikkaa tarvittaessa takaisin. Talven pimeimpinä kuukausina tämä on normaalia, eikä sitä kannata estää voimakkaalla leikkauksella – odota maaliskuuta.

Niukka kukinta liittyy tyypillisesti kolmeen syyhyn: valon puutteeseen, liian typpipitoiseen lannoitukseen (lue edellinen osio), tai siihen että kuihtuneita kukkia ei ole poistettu. Tarkista kaikki kolme järjestyksessä.

Ruskeat laikut lehdissä ovat yleensä joko auringonpolttamaa (kirkkaassa kesäpäivässä ikkunalasin takana) tai kastelutipan aiheuttamaa. Pyri kastelemaan juurelle äläkä lehdille.

Yleisimmät taudit

Pelargonin yleisimmät taudit ovat sieniperäisiä ja liittyvät yleensä liialliseen kosteuteen tai huonoon ilmankiertoon.

Harmaahome (Botrytis cinerea) näkyy harmaana nukkamaisena peitteenä lehdissä ja kukinnoissa, erityisesti kosteina syksy- ja kevätkuukausina. Poista saastuneet osat heti, paranna ilmankiertoa ja vältä kastelemasta lehtiä.

Juurilaho (Pythium, Phytophthora) iskee, kun multa on liian märkää tai ruukussa ei ole riittävää tyhjennystä. Oireina kasvu pysähtyy, lehdet kellastuvat ja alaosa mustuu. Uudelleenruukutus tuoreeseen kuivempaan multaan ja kastelun vähentäminen on ainoa toivo.

Ruostetauti (Puccinia pelargonii-zonalis) näkyy keltaisina pistetäplinä lehtien yläpinnalla ja ruskeina itiöpesäkkeinä alapinnalla. Hävitä saastuneet lehdet, ja vältä kasvien ahtautta. Pitkälle edenneissä tapauksissa biologinen tai kemiallinen sienitautitorjunta voi olla tarpeen.

Tuholaiset ja niiden torjunta

Pelargonin tavallisimmat tuholaiset ovat kirvat, jauhiaiset ja vihannespunkki. Tarkasta lehtien alapinnat säännöllisesti – varhain huomattuna tuholaiset on helppo torjua.

Kirvat huuhdellaan pois miedolla saippualiuoksella ja toistetaan viikon välein, kunnes kanta on nujerrettu. Ulkokasveille leppäkerttujen tuotu luontainen saalistus riittää usein.

Jauhiaiset pyydystetään keltaisilla liimapyydyksillä ja torjutaan lisäksi neemiöljyllä tai kasvissaippuasumutteella. Jauhiaiset ovat sitkeä ongelma sisäkasveilla, joten toista käsittely 5–7 päivän välein 3–4 kertaa.

Vihannespunkki viihtyy kuivassa ilmassa, joten ilmankosteuden nosto ja lehtien huuhtelu auttavat ennaltaehkäisyssä. Oireena on keltainen pistetäplitys lehdissä ja hento seittimäinen rihmasto lehtiruusukkeissa.

Onko pelargoni myrkyllinen ihmisille ja lemmikeille

ASPCA (Animal Poison Control) luokittelee pelargonin myrkylliseksi koirille, kissoille ja hevosille. Vaikutus johtuu pääasiassa geranioli- ja linalooliyhdisteistä, ja oireet ilmenevät yleensä, kun lemmikki puree lehtiä tai kukintoja.

Tyypilliset oireet ovat oksentelu, ruokahaluttomuus, letargia ja ihoärsytys. Toisin kuin esimerkiksi liljat (jotka voivat aiheuttaa kissoille akuutin munuaisvaurion), pelargonin oireet ovat tyypillisesti lieviä eivätkä hengenvaarallisia, mutta lemmikki on silti syytä viedä eläinlääkäriin oireiden ilmaantuessa. Kissoille pelargoni voi olla hieman herkempi aiheuttamaan oireita kuin koirille.

Ihmisille pelargoni ei ole merkittävä myrkytysriski. Kuivatuista lehdistä valmistettuja yrttiteitä on historiallisesti käytetty kansanlääkinnässä, mutta lasten ei kannata syödä lehtiä tai kukintoja – niistä voi saada lievää suun ja vatsan ärsytystä.

Turvallisuuden takia pelargoni kannattaa sijoittaa lemmikkien ulottumattomiin, erityisesti nuorten, uteliaiden kissojen ja koirien talouksissa.

Näin lisäät pelargonia pistokkaista

Pelargoni on yksi helpoimmista kasveista lisättäväksi pistokkaista. Kotipistokkaat juurtuvat luotettavasti kevään ja alkukesän kuukausina. Askeleet on listattu alla.

1. Leikkaa pistokas. Leikkaa 8–10 cm pituinen verso, jossa ei ole kukkanuppuja.
2. Siisti lehdet. Poista alimmat lehdet, jätä 2–3 ylintä.
3. Kuivata leikkauspinta. Anna leikkauspinnan kuivua 1–2 tuntia.
4. Pistä multaan. Pistä kevyeen kylvö- tai pistokasmultaan noin 2 cm syvyyteen.
5. Hoida juurtumisaikana. Pidä valoisassa paikassa, mutta ei suorassa auringossa. Multa pidetään kevyesti kosteana.
6. Siirrä omaan ruukkuun. Juuret muodostuvat 3–4 viikossa. Kun uusi kasvu alkaa, siirto omaan ruukkuun.

Usein kysyttyä pelargonista

Lue myös

• Kaikki huonekasvit →
• Parvekekukat →
• Parvekekukkien talvetus – yleisopas →