Soilikki – kastelu, valo ja runsas kukinta

Soilikki – paavalinkukan läheinen sukulainen ikkunalaudalla

Soilikki tunnetaan maailmalla nimellä Cape Primrose, ja se on eteläisestä Afrikasta kotoisin oleva monivuotinen huonekasvi. Kasvitieteellinen sukunimi Streptocarpus tarkoittaa kreikaksi "kierretty hedelmä", mikä viittaa kasvin kierteisesti kypsyvään siemenkotaan. Heimo on Gesneriaceae eli orvokinmiekkojen heimo, jonka tunnetuin sukulaiskasvi suomalaisille on paavalinkukka (afrikanorvokki).

Vuosina 2012–2015 julkaistun molekyylitutkimuksen jälkeen Kew Gardens -tietokannan POWO siirsi paavalinkukan (entinen Saintpaulia-suku) Streptocarpus-suvun synonyymiksi – nykyisin suomalainen paavalinkukka tunnetaan tieteellisesti nimellä Streptocarpus ionanthus. Käytännössä tämä tarkoittaa, että soilikki ja paavalinkukka ovat saman suvun lähimpiä sukulaisia, ja niiden hoito-ohjeet ovat lähes identtiset.

Suomessa soilikkia myydään useina lajikkeina, joista yleisin on Streptocarpus × hybridus -ryhmän kasvi: pystyssä kasvavia ruusukkeellisia lehtiä ja pitkillä varsilla kohoavia kukkia. Värivalikoima on laaja – sinisestä, violetista ja vaaleanpunaisesta valkoiseen, usein kontrastivärisenä keskuksena. Royal Horticultural Society huomauttaa, että uudet jalostetut lajikkeet kukkivat lähes ympäri vuoden, kun valoa ja lämpöä on riittävästi.

Lisäksi suomalaisissa puutarhamyymälöissä näkee toisinaan pikkusoilikkia (Streptocarpus saxorum), joka on rönsyileväkasvuinen amppelilaji, sekä harvemmin norsunsoilikkia (Streptocarpus wendlandii), jonka yksittäinen valtava lehti voi kasvaa lähes metrin pituiseksi. Tässä artikkelissa keskitytään yleisimpään puutarhamyymälöiden hybridiin, joka sopii ikkunalaudan kotikasviksi.

Mikä ero on soilikilla, paavalinkukalla ja pikkusoilikilla

Yleisin sekaannus syntyy, kun puutarhamyymälässä rivillä on samaan aikaan paavalinkukkia ja soilikkeja – molemmat ovat saman suvun kasveja, ja niiden kukinto näyttää etäältä samalta. Eroja on kuitenkin selvästi havaittavia.

Paavalinkukka (Streptocarpus ionanthus, entinen Saintpaulia ionantha) on tiivis, matala ruusukekasvi, jonka pyöreät, sametinpehmeät lehdet kasvavat tasaisesti ruukun päällä. Kukat ovat lyhytvartisia ja avautuvat suoraan ruusukkeen keskeltä yksittäin tai pieninä ryhminä. Korkeus 10–15 cm.

Soilikki (Streptocarpus × hybridus) kasvaa myös ruusukkeellisesti, mutta lehdet ovat selvästi pidemmät, kapeammat ja usein hieman koholla – ei painu tasaisesti ruukun päälle. Kukat avautuvat pitkien, hentojen varsien kärjessä useina rinnakkain. Korkeus 20–30 cm. Tämä on suomalaisten ikkunalautojen yleisin soilikki.

Pikkusoilikki (Streptocarpus saxorum) on selvästi pienempi ja rönsyilevä – lehdet ja kukkavarret roikkuvat alas ruukun reunan ylitse, mikä tekee siitä ihanteellisen amppelikasvin. Kukat ovat vaaleansinisiä tai liilanvioletteja, ja varsia voi kertyä jopa 60 cm pitkiksi. Hoito-ohjeet ovat samat kuin yleisellä soilikilla.

Käytännön nyrkkisääntö: jos kukat avautuvat suoraan ruusukkeesta lyhyellä varrella → paavalinkukka. Jos kukat kohoavat pitkien varsien kärjessä ruusukkeen yläpuolelle → soilikki. Jos kasvi roikkuu ruukun reunan yli → pikkusoilikki. Hoito-ohjeet poikkeavat näille hyvin vähän, joten ostohetkellä erottelu on lähinnä mielenkiintoinen tieto.

Itä- tai pohjoisikkuna toimii parhaiten – soilikki ei kestä polttavaa aurinkoa

Soilikki viihtyy parhaiten kirkkaassa hajavalossa, jossa suora keskipäivän aurinko ei pääse polttamaan lehtiä. Royal Horticultural Society suosittelee itä- tai länsi-ikkunaa kasvukauden aikana ja varjostuksen lisäämistä keskikesällä, jos paahde alkaa ruskettaa lehtien reunoja. Kasvin alkuperäinen kasvuympäristö on Etelä-Afrikan vuoristorinteiden varjoisat puiden ja kallioiden pielet, joten suomalaisen kerrostalokodin ehkä vähän hämärämpikin huone sopii sille hyvin.

Suomessa pohjoisen ikkunan valoa pidetään usein riittämättömänä kukkiville huonekasveille, mutta soilikki on poikkeus: se kukkii kohtuullisesti myös pohjoisikkunalla, kunhan ikkunaa eivät peitä paksut verhot tai ulkokasvillisuus. Itäikkuna on kuitenkin yleensä paras valinta, koska aamuauringon kevyt paiste sopii kasville mainiosti, mutta iltapäivän kuumuus jää pois.

Talvella loka–maaliskuun pimeyden aikana valomäärä laskee Etelä-Suomessakin alle 4 tuntiin päivässä, ja soilikki vaatii silloin valoisamman paikan. Jos lehtien välit alkavat venähtää tai kasvi ei kuki lainkaan kevään koittaessa, valoa tarvitaan lisää – kasvivalo tai siirto eteläikkunaan (talvella aurinko ei polta) ratkaisee tilanteen. Etäisyys kasvivalosta pitää olla 30–40 cm, jotta lämpö ei kuivata kasvia.

Lämpötila pidetään tasaisena 18–22 °C kasvukaudella ja noin 15–18 °C talven lepojakson aikana. Vältä paikkoja patterin yläpuolella tai vetoisten ovien lähellä – kuiva kuumuus ja kylmä veto kuihduttavat lehtiä nopeasti. Missouri Botanical Garden korostaa tasaisen lämpötilan tärkeyttä: äkilliset vaihtelut alle 10 °C aiheuttavat lehtilaitojen tummumista.

Kuinka usein soilikkia kastellaan

Soilikki kastellaan, kun mullan pintakerros on selvästi kuivunut sormella tunnusteltuna noin 1–2 cm syvyydestä. Kesällä tarve on tyypillisesti 1–2 kertaa viikossa, talvella usein vain kerran 7–14 vuorokaudessa. Ylikastelu on soilikin pahin yksittäinen kuolinsyy – RHS listaa juuriston tyvilahon yleisimmäksi virheeksi, jonka aloittaa pidempiaikainen seisova vesi ruukussa.

Paras tapa kastella on aluslautaselta: kaada vesi aluslautaseen, anna kasvin imeä siitä noin 10–20 minuuttia ja kaada loput pois. Tämä jäljittelee kasvin luonnollista kasvuympäristöä, jossa vesi kulkee mullan läpi alapuolelta, ja se pitää ruusukkeen keskuksen sekä lehdet kuivina. Suomalaisten huonekasvi-asiantuntijoiden yhdenmukainen ohje on tässä selkeä: älä kasta soilikin lehtiä, koska kylmä vesi aiheuttaa lehtiin pysyvät ruskeat laikut.

Käytä huoneenlämpöistä vettä – soilikki on herkkä äkilliselle lämpötilan muutokselle. Suomessa hanavesi sopii useimmissa kunnissa hyvin, mutta jos vesi on hyvin kovaa tai sisältää paljon klooria, kannattaa antaa veden seistä yli yön ennen kastelua. Kerätty sadevesi tai kondensaattivesi ovat ihanteellisia, ja niitä kannattaa hyödyntää erityisesti kesällä.

Talven lepojaksolla (marras–helmikuu) kastelu vähennetään selvästi, kun kasvin kasvu hidastuu. Tarkista mullan kosteus 7–10 vuorokauden välein, ja kastele vasta, kun multa tuntuu sormelle kuivalta vähintään 2 cm syvyydeltä. Liiallinen kastelu lepojakson aikana johtaa juurilahoon herkemmin kuin kesällä, koska kasvi ei aktiivisesti käytä vettä.

Mitä multaa ja ravinteita soilikki tarvitsee

Soilikki viihtyy humuspitoisessa, hyvin läpäisevässä mullassa, jonka pH on lievästi hapan eli 6,0–6,8. Tavallinen ruukkukukkamulta sopii pohjaksi, mutta sitä kannattaa parantaa lisäämällä noin 20 % perliittiä tai karkeaa hiekkaa läpäisevyyden parantamiseksi. Saintpaulia- tai paavalinkukkamullat soveltuvat soilikille suoraan ilman muutoksia, koska saman suvun kasveilla on identtiset multavaatimukset.

Vältä raskasta savimullaa tai puhtaasti turvepohjaista multaa, joka pakkautuu tiiviiksi ja jää liian kosteaksi pitkäksi aikaa. Missouri Botanical Garden suosittelee ravinteikasta humuspitoista mullansekoitusta, joka kuivuu kohtuullisen nopeasti pintakerroksesta mutta säilyttää kosteutta syvemmällä juuristossa. Kerrostalon kuivassa sisäilmassa lisäpinta-ala perliitistä auttaa juuria saamaan happea.

Lannoitus aloitetaan keväällä maalis–huhtikuussa, kun kasvi alkaa selvästi tehdä uusia lehtiä. RHS suosittelee korkea-kaliumista nestelannosta puolikkaalla pakkausvahvuudella joka 2. viikko maalis-syyskuun ajan. Kalium tukee kukintaa, kun taas typpipainotteinen lannos lisäisi vain lehtimassaa kukkien kustannuksella – siksi tomaattilannos tai erityinen kukkivien huonekasvien lannos toimii hyvin.

Talvella loka–helmikuussa lannoitus lopetetaan tai vähennetään noin neljäsosaan kesäannostuksesta. Liiallinen lannoitus talvella, kun kasvi ei kasva aktiivisesti, kerryttää suoloja multaan ja ruskistaa lehtien reunoja. Jos suomailäikkä alkaa näkyä mullan pinnalla, huuhtele ruukku läpi vedellä kerran kuukaudessa kasvukaudella – tämä poistaa ylimääräiset suolot.

Miksi soilikin lehdet käppyröityvät tai ruskettuvat reunoista

Soilikin yleisimmät ongelmat juontuvat lähes aina kolmesta lähteestä: liian voimakkaasta valosta, virheellisestä kastelusta tai kuivasta sisäilmasta. Suomalaisessa kerrostalokodissa nämä ovat usein helppoja korjata, kun syy tunnistetaan oikein.

Lehtien reunat ruskettuvat tyypillisesti, kun kasvi on liian voimakkaassa auringossa tai kun ilmankosteus on liian alhainen. Suomalaisessa talvessa keskuslämmityksen kuivuus voi pudottaa huoneilman kosteuden alle 30 %:iin, mikä ärsyttää soilikkia. Lisää kosteutta sijoittamalla ruukku kostean sora-aluslautasen päälle tai pitämällä lähellä kosteampia kasveja. Jos paikka on liian aurinkoinen, siirrä kasvi metrin verran pois ikkunasta tai lisää ohut sireenikäärynkä-pellokangas suodattamaan paistetta.

Lehdet käppyröityvät yleensä ylikastelun seurauksena: juuret eivät saa happea ja alkavat lahota, jolloin lehdet menettävät jäntevyytensä. Tarkista ruukun pohjasta vesireikien toiminta, vähennä kastelutiheyttä ja anna mullan kuivua selvästi pintakerroksesta ennen seuraavaa kastelua. Jos lehdet ovat jo selvästi pehmeät ja juuret ruskeita, kasvi kannattaa nostaa ruukusta, leikata terveet juuret esiin ja istuttaa uuteen kuivaan mullansekoitukseen.

Vaaleat tai kellertävät laikut lehdissä ovat usein merkki kylmän veden roiskumisesta lehdille. Kastele aina aluslautaselta tai juuristoon kohdennetusti, ja käytä huoneenlämpöistä vettä. Jos laikut ovat jo syntyneet, ne eivät häviä – kasvi vain tuottaa uudet, terveet lehdet ajan kanssa. Vanhat vahingoittuneet lehdet voi varovasti leikata pois.

Kasvi kasvaa hyvin mutta ei kuki tarkoittaa lähes aina liian niukkaa valoa tai liian voimakasta typpilannoitusta. Siirrä kasvi valoisampaan paikkaan ja vaihda kalium-painotteiseen kukkalannoitteeseen. Kukkien aiheuttaminen vaatii tyypillisesti vähintään 8–10 tuntia hajavaloa päivässä, mikä on Suomessa loka–helmikuussa haastavaa ilman kasvivaloa.

Soilikin tuholaiset: kirvat ja jauhokirvat sisäilmassa

Soilikilla on muutama tunnettu tuholainen suomalaisessa sisäilmassa. Suurin osa ongelmista syntyy kuivassa keskitalven sisäilmassa tai ostohetkellä uudesta kasvista, joten tuholaisten varhainen tunnistus auttaa pitämään koko huonekasvikokoelman terveenä.

Jauhokirvat (mealybug) ovat soilikin tyypillisin tuholainen. Ne näkyvät pieninä, vaaleina vanunpalan näköisinä möykkyinä lehtien tyvellä, lehtien alapinnoilla ja kukkavarsien tyvessä. Niitä saa pois pumpulipuikolla, joka on kastettu spriihin (70 % isopropyylialkoholi) tai laimeaan kasvissaippualiuokseen. Hoito pitää toistaa 2 viikon välein, kunnes kaikki kirvat ovat hävinneet – munista kuoriutuvat uudet sukupolvet vaativat useamman kierroksen.

Vihannespunkit ovat yleisiä kuivassa keskitalven sisäilmassa. Oireena ovat hentonen seittimäinen rihmasto lehtien alapinnoilla, lehtien keltainen pistetäplitys ja yleinen kalpeus. Torjuntaan auttaa ilmankosteuden nosto, kuukausittainen suihku haalealla vedellä (varo, että kasvin keskusta ei jää märäksi) ja vaikeissa tapauksissa kasvissaippua- tai neem-öljykäsittely.

Kirvat kerääntyvät joskus nuorten kukkanuppujen ympärille kevätlannoituksen jälkeen, kun kasvi tekee paljon uutta kudosta. Ne ovat helposti tunnistettavissa pieninä, vihreinä tai mustina hyönteisinä. Suihkutus haalealla vedellä riittää useimmiten, ja jos tilanne pahenee, kasvissaippualiuos hoitaa lopun.

Tauteina yleisimmät ovat juurilaho (ylikastelusta) ja harmaahome (jos lehdet jäävät märkiä pidempään). Hyvä ilmankierto, oikea kastelutekniikka aluslautaselta ja kuivien lehtien säännöllinen poistaminen ennaltaehkäisevät näitä tehokkaasti. Älä koskaan jätä lakastunutta lehteä tai kuihtunutta kukkaa ruusukkeen tyveen – ne ovat ihanteellinen alusta sienitaudeille.

Onko soilikki myrkyllinen ihmisille ja lemmikeille

Soilikki on luokiteltu ei-myrkylliseksi koirille, kissoille ja hevosille (ASPCA, Animal Poison Control). Sama luokitus pätee paavalinkukkaan ja kaikkiin Streptocarpus-suvun lajeihin, jotka kuuluvat Gesneriaceae-heimoon. Tämä tekee soilikista yhden harvoista runsaasti kukkivista huonekasveista, jonka voi turvallisesti pitää kissan tai koiran kotitaloudessa ilman erityisiä varotoimia.

Huomaa kuitenkin, että ei-myrkyllinen ei tarkoita syötävää: jos lemmikki pureskelee suuren määrän mitä tahansa kasvin osaa, se voi aiheuttaa lievää ruoansulatusvaivaa kuten oksentelua tai löysiä ulosteita. Tämä on luonnollinen reaktio kasvikuituun, eikä myrkkyvaikutus. Mahdolliset oireet menevät yleensä ohi muutamassa tunnissa.

Ihmisille soilikki on niin ikään turvallinen, mutta se ei ole syötäväksi tarkoitettu kasvi. Lehtien karvainen pinta voi aiheuttaa lievää ihoärsytystä joillakin allergisilla, mutta tämä on harvinaista ja paljon lievempää kuin esimerkiksi silmäesikon aiheuttama primiini-ihottuma.

Vaikka soilikki itsessään on myrkytön, kannattaa pitää mielessä, että monet muut suositut huonekasvit ovat ASPCA-luokituksessa myrkyllisiä – esimerkiksi peikonlehti, joulutähti ja syklaami. Soilikki ja paavalinkukka ovat siksi erinomaisia valintoja, jos haluat lemmikkiystävällisen kukkivan huonekasvin. Tarkista aina ASPCA:n luettelo ennen uuden kasvin valintaa, jos kotona on uteliaita lemmikkejä.

Näin lisäät soilikkia lehtipistokkaasta

Soilikki on yksi helpoimmin lisättäviä huonekasveja, ja se on RHS:n mukaan tunnetuin lehtipistokkaiden onnistumistapaus huonekasveissa. Yhdestä terveestä lehdestä voi syntyä useampi taimi – jopa kymmenen pientä uutta soilikkia samasta lehdestä. Paras ajankohta on kevät tai alkukesä huhti–heinäkuussa, jolloin kasvi on aktiivisessa kasvuvaiheessa.

Toinen, hieman hitaampi tapa on jakaa vanhempi emokasvi useammaksi ruusukkeeksi ruukutuksen yhteydessä. Tämä sopii vain kasveille, joissa on useita rinnakkaisia ruusukkeita näkyvissä – yleensä 2–3 vuoden iässä alkaa ilmestyä luontaisia jakokohtia.

1. Valitse terve lehti. Valitse keski-ikäinen, terve ja täyteläinen lehti emokasvista – ei aivan nuorta eikä vanhinta. Lehdellä pitää olla noin 5–8 cm pitkä lehtiruoti ja näkyvät, vahvat suonet. Vältä lehtiä, joissa on ruskeita laikkuja, kellertyneitä reunoja tai vaurioita.
2. Leikkaa lehti kahteen palaan. Leikkaa lehti puhtaalla, terävällä veitsellä keskisuonen molemmin puolin niin, että saat kaksi pitkulaista palaa. Vaihtoehtoisesti voit pitää koko lehden ja leikata sen tyven viistosti pois. Tämä menetelmä tuottaa eniten taimia per lehti, koska jokainen suoni voi muodostaa oman pienen taimen.
3. Pistä lehtipalat multaan. Täytä matala, leveä siemenmaljakko hyvin läpäisevällä multipurpose-mullalla, johon on sekoitettu noin 30 % perliittiä. Pistä lehtipalat pystyyn niin, että leikattu reuna on noin 1–2 cm syvyydellä mullassa. Tiivistä multa varovasti palan ympärille, jotta lehti pysyy pystyssä.
4. Pidä kostea ja lämpimänä. Kastele kevyesti maa pohjaan saakka. Peitä siemenmaljakko kirkkaalla muovipussilla tai pleksilevyllä kosteuden ylläpitämiseksi, ja sijoita lämpimään (20–24 °C) paikkaan, jossa on kirkasta hajavaloa mutta ei suoraa aurinkoa. Tuuleta peite päivittäin noin 5 minuuttia, jotta home ei pääse syntymään.
5. Odota juurtumista. Pienet uudet taimet ilmestyvät 6–10 viikon kuluttua leikatun reunan tyveen. Yhdestä lehdestä voi syntyä 3–10 taimea suonten varrelta. Anna taimien kasvaa rauhassa, kunnes niillä on 3–4 omaa lehteä – tämä kestää tyypillisesti 3–4 kuukautta pistokkaiden tekemisestä.
6. Erottele ja istuta omiin ruukkuihin. Kun taimet ovat kasvaneet riittävän suuriksi (vähintään 2 cm halkaisija), nosta koko juuripaakku varovasti ulos ja erota taimet käsin tai pienellä veitsellä. Istuta kukin taimi omaan pieneen 7–9 cm:n ruukkuun samaan multaa kuin emokasvilla. Pidä taimet edelleen kosteassa ympäristössä 2 viikkoa juurtumisen ajan.
7. Vaihtoehtoinen tapa: jakaminen. Vanhempaa kasvia voi jakaa ruukutuksen yhteydessä keväällä. Nosta kasvi varovasti ruukusta, ravista irtain multa pois juurista ja etsi luontaisia jakokohtia. Käytä puhdasta veistä, jos juuret ovat kiinni toisissaan. Jokaisessa palassa pitää olla vähintään 3–4 lehteä ja oma juurikökkö. Istuta välittömästi tuoreeseen multaan ja kastele kevyesti.

Soilikin kukinta – miten saat kasvin kukkimaan ympäri vuoden

Soilikki kukkii Suomessa pääosin touko–lokakuussa, mutta uudet jalostetut hybridit voivat kukkia lähes ympäri vuoden, jos valoa, lämpöä ja ravinteita on riittävästi. Yksittäinen kukkavarsi tuottaa kerrallaan 2–6 kukkaa, ja kun varsi on kukkinut loppuun, sen tilalle ilmestyy uusia varsia ruusukkeen keskeltä – kunhan emokasvi on terve.

Pidä lehtien välistä ilmestyvät kukkanuput näkyvissä älä peitä niitä uudella mullalla istuttaessasi. Kun yksittäinen kukka kuihtuu, sen voi varovasti vetää pois sormella tyvestä – tämä "deadheading" eli kuihtuneiden kukkien poisto kannustaa kasvia tuottamaan uusia kukkavarsia nopeammin. Kuihtuneiden kukkavarsien jättäminen ei vahingoita kasvia, mutta uusi kukinta viivästyy hieman.

Talven pimeydessä kukinta useimmiten loppuu loka–helmikuussa, kun valomäärä laskee Suomessa selvästi alle päivittäisten kasvinarvoinen tunnin. Jos haluat soilikin kukkivan myös pimeänä aikana, kasvivalon lisääminen 8–12 tunnin päivärytmiin saa monet hybridit jatkamaan kukintaa myös tammikuussa. Sopiva valo on LED-kasvivalo, joka asettaa noin 30 cm päähän kasvista ja ajastetaan päälle aamulla.

Jos soilikki on tehnyt vain lehtiä mutta ei kukkavarsia useisiin kuukausiin, syynä on yleensä joko liian vähän valoa tai liian voimakas typpilannoitus. Vähennä typpilannoitusta puoleen ja siirrä kasvi valoisampaan paikkaan – ensimmäiset uudet kukkanuput ilmestyvät yleensä 4–6 viikon kuluessa. Jos kasvi on jo vanha (yli 4-vuotias) ja sen kukinta heikkenee, sen voi nuorentaa jakamalla tai ottamalla lehtipistokkaita uutta sukupolvea varten.

Usein kysyttyä soilikkia

Lue myös

• Kaikki huonekasvit →
• Paavalinkukka – soilikin lähin sukulaiskasvi →
• Orkidea – toinen lemmikkiystävällinen huonekukkija →
• Peikonlehti – suuri vihreä ikkunalaudan kumppani →
• Joulukaktus – kausikukkiva huonekasvi →