Lemmikki: hoito ja talvenkesto Suomen oloihin

Lemmikki – Suomen rakastettu sininen kevätkukka

Lemmikki on Myosotis-suvun yleisnimi, ja Suomessa kasvatetaan useita lajeja sekä puutarhassa että luonnonpuutarhoissa. Yleisin puutarhamyymälöiden lajike on puistolemmikki (Myosotis sylvatica), joka kukkii touko–kesäkuussa pieninä, taivaansinisinä kukkina keltaisella keskuksella. Sukunimi Myosotis tarkoittaa kreikaksi "hiirenkorvaa", mikä viittaa kasvin pieniin, pehmeästi karvaisiin lehtiin.

Suomalaisissa puutarhoissa lemmikki tunnetaan myös vanhanaikaisemmalla nimellä soilikki, joka on yhä käytössä runollisissa yhteyksissä ja perinteisessä kansanrunoudessa. Käytännön puutarhakirjallisuudessa ja Suomen Lajitietokeskuksen (laji.fi) virallisessa nimistössä suvun nimi on kuitenkin lemmikki, ja yksittäiset lajit nimetään tavallisesti -lemmikki-päätteellä: puistolemmikki, suolemmikki, peltolemmikki, hietalemmikki, mäkilemmikki.

Huomio nimisekaannuksesta: soilikiksi nimellä myydään suomalaisissa puutarhamyymälöissä myös aivan eri kasvia, eteläafrikkalaista Streptocarpus-suvun huonekasvia, joka on paavalinkukan läheinen sukulainen. Nämä kaksi soilikkia eivät ole sukulaisia – Myosotis on Boraginaceae-heimosta ja Streptocarpus Gesneriaceae-heimosta. Tässä artikkelissa käsitellään puutarhalemmikkiä eli Myosotis-sukua.

Royal Horticultural Society luokittelee puistolemmikin H6-talvenkestävyysluokkaan, mikä tarkoittaa että se kestää ankarat brittitalvet ja Suomen mittakaavassa pääosin Etelä-Suomen pakkaset. Missouri Botanical Garden listaa lajin USDA-vyöhykkeille 3–8, mikä kattaa myös Suomen Etelä- ja Keski-Suomen vyöhykkeet I–V. Huomionarvoista on, että Yhdysvaltain keskilännessä puistolemmikki on luokiteltu paikoin haitalliseksi vieraslajiksi ("Midwest Noxious Weed") sen voimakkaan itsesiemennyksen vuoksi – Suomessa kasvi ei kuitenkaan aiheuta vastaavaa haittaa, eikä se esiinny laji.fi:n vieraslajirekisterissä. Lemmikki on usein kaksivuotinen tai monivuotinen lyhytikäinen perenna, joka uudistuu siementämällä itsestään – yhdesti istutettuna se voi muodostaa pysyviä kasvustoja jopa kymmenien vuosien ajaksi.

Mikä ero on puistolemmikilla, suolemmikilla ja luonnonlemmikeillä

Suomessa kasvatetaan ja kohdataan luonnossa useita Myosotis-suvun lajeja, joiden ulkonäkö ja paikkavaatimukset poikkeavat selvästi toisistaan. Tunnistus auttaa valitsemaan oikean lajin oikeaan paikkaan.

Puistolemmikki (Myosotis sylvatica) on yleisin Suomen puutarhamyymälöiden lemmikki ja tunnetuin puutarhalajike. Se on kotoisin Madeiralta ja lauhkean Eurasian alueelta, ja se on luontaistunut Suomeen koristekäytöstä Kainuuseen saakka. Korkeus 15–30 cm, kukinta touko–kesäkuussa pieninä taivaansinisinä kukkina, joiden keskellä on keltainen silmä. Royal Horticultural Society suosittelee sitä puolivarjon sopimattomaksi kasveiksi puutarhapenkin etureunaan tai kausikukkapenkkiin.

Suolemmikki (Myosotis scorpioides) on Suomen alkuperäinen luonnonkasvi, joka kasvaa kosteissa elinympäristöissä – purojen ja ojien varsilla, soiden reunoilla, järvien rantoja kiertävillä niittyalueilla. Korkeus 20–40 cm, ja se kukkii pidempään kuin puistolemmikki, kesä–elokuussa. Sopii hyvin puutarhan lampien reunoille ja luonnonmukaisiin kosteapuutarhoihin.

Peltolemmikki (Myosotis arvensis) on Suomen yleisin luonnonlemmikki, ja se kasvaa avoimilla pelloilla, tienpenkoilla, joutomailla ja niityillä. Lehdet ja kukat ovat pienempiä kuin puistolemmikillä, ja se on yksivuotinen rikkakasvi peltoviljelyssä. Hyötyä puutarhassa on lähinnä luonnonkasvistollisesti.

Lisäksi Suomessa kasvavat luonnossa hietalemmikki (M. stricta, kuiva hiekkainen maaperä), mäkilemmikki (M. ramosissima) ja rantalemmikki (M. laxa). Suomen Lajitietokeskuksen mukaan kaikki nämä ovat yleisiä eri elinympäristöissä, ja niitä voi tunnistaa luonnossa kasvinomaiseen mielenkiintoon. Käytännön puutarhakäyttöön Suomessa kannattaa valita puistolemmikki, joka on koristearvoltaan paras ja siementää itsestään vuosi vuodelta.

Puolivarjoinen lehtomaa – lemmikin parhaat kasvuolot puutarhassa

Lemmikki viihtyy parhaiten puolivarjoisessa, tasaisen kosteassa paikassa. RHS suosittelee puistolemmikille puolivarjoa tai hyvin kostea aurinkoinen paikka, eikä se kestä pitkäaikaista kuivuutta etenkään lämpiminä keskikesän päivinä. Suomalaisessa puutarhassa parhaita paikkoja ovat lehtipuiden alustat, pohjoisseinämän vierusta ja perennapenkin etureuna, jossa korkeammat kasvit suojaavat keskipäivän paahteelta.

Lemmikki ei kuitenkaan vaadi syvää varjoa, vaan se kukkii hyvin myös aurinkoisilla paikoilla, kunhan multa pysyy kosteana. Etelään aukenevan piha-alueen kuumimpia paikkoja kannattaa kuitenkin välttää – hellejaksolla multa kuivuu päivässä ja lemmikit lakastuvat nopeasti. Suolemmikki (M. scorpioides) puolestaan vaatii lähes jatkuvasti kosteaa maaperää ja sopii ainoastaan lampien tai purojen reunoille.

Lasitetulla parvekkeella puistolemmikki on yksi varhaisimpia kevätkukkia: maaliskuun ja huhtikuun viileissä, mutta valoisissa olosuhteissa kasvi voi kukkia jo ennen ulkoperennoja. Lämpötila pidetään 10–18 °C tienoilla, ja parvekkeelle ostettu kausi-lemmikki sietää hyvin yöpakkasia -5 °C asti. Sisätiloissa lämpimässä huoneessa (yli 22 °C) kukinta lyhenee selvästi.

Lemmikit sopivat erityisen hyvin kevätkukkapenkkiin yhdessä esikkojen ja keväiden sipulikasvien kanssa: tulppaanit ja narsissit kohoavat lemmikkien vaalean sinisen meren yli kauniisti. Suomalaisessa lehdossa lemmikit voivat luontaistua puiden alustoille, jolloin ne siementävät itsestään ja muodostavat keväällä siniä kasvustoja. Puistolemmikki on lyhytikäinen perenna, joka kukkii kunnolla 2–3 vuotta ja lähtee sen jälkeen siementämään – uudet sukupolvet pitävät kasvuston jatkuvana.

Kuinka usein lemmikkiä kastellaan

Lemmikki kastellaan tasaisen kosteasti niin, että multa ei pääse kuivumaan kokonaan. Puutarhassa tarve on tyypillisesti 1–2 kertaa viikossa kasvukaudella, hellejaksoilla useammin. Suolemmikki (M. scorpioides) vaatii käytännössä jatkuvasti kosteaa maata ja kestää jopa lyhytaikaista vesiseisoa, kun puistolemmikki suosii kosteaa mutta hyvin tuuletettua humusmaata.

Ruukussa lasitetulla parvekkeella tai kausikukkana puistolemmikkiä kastellaan, kun mullan pintakerros on kuivunut noin 1 cm syvyydestä. Kaada vettä niin paljon, että se valuu ruukun pohjasta ulos, ja tyhjennä aluslautanen 30 minuutin kuluessa. Pitkäaikainen seisova vesi aiheuttaa juurilahoa, joka on lemmikin tyypillisin kuolinsyy ruukussa.

Lehdille kannattaa välttää kastelua, koska märkien lehtien ja kosteiden ruusukkeiden ympärillä viihtyvät härmäsienet erityisen hyvin. Kastele aina juurelle, kannulla tai pehmeällä suihkulla maan suuntaan. Aamukastelu on parempi kuin iltakastelu, koska lehdet ehtivät kuivua päivän aikana – tämä vähentää sienitautien riskiä huomattavasti.

Puutarhassa hyvin kuivaltavalla maalla (esim. hiekkainen pohja, etelä- tai lounaispiha) kannattaa lisätä mullan pintaan 3–5 cm:n kerros lehtihumusta tai kompostia – tämä tasaa kosteusvaihteluita ja jäljittelee kasvin luonnollista kasvuympäristöä lehtomaan kerrostumaa. Sadekauden aikana kastelu lopetetaan, kun maa on jo riittävän kostea sormella tunnusteltuna.

Mitä multaa ja ravinteita lemmikki tarvitsee

Lemmikki viihtyy humuspitoisessa, hyvin läpäisevässä mullassa, jonka pH on lievästi hapan tai neutraali (6,0–7,5). RHS:n suosituksen mukaan kasvi sietää sekä saven että hiekan, mutta paras kasvu saadaan, kun multa on humuksella rikastettua. Tavallinen kukkamulta sopii pohjaksi puistolemmikille ruukussa, mutta sitä kannattaa rikastaa lehtihumuksella tai kompostiosella.

Ruukkukasvina puistolemmikki hyötyy multipurpose-kukkamullasta, johon on sekoitettu noin 20 % perliittiä tai karkeaa hiekkaa läpäisevyyden parantamiseksi. Vältä raskasta savimultaa, joka vettyy helposti ja tukahduttaa juuret kosteilla kausilla. Suolemmikille (M. scorpioides) puolestaan sopii tavallista raskaampi, savimainen multa, koska se viihtyy luontaisesti vetisissä elinympäristöissä.

Lannoitus aloitetaan keväällä, kun ensimmäiset uudet versot alkavat puhjeta – yleensä huhti–toukokuussa puutarhassa. Käytä monivuotisille suunniteltua nestemäistä yleislannoitetta, jonka NPK-suhde on tasapainoinen (esim. 5–5–5 tai 7–5–6). Lannoita kerran 2–3 viikossa kasvukaudella ja lopeta lannoitus heinäkuun lopussa, jotta kasvi ehtii valmistautua talveen.

Liiallinen typpilannoitus aiheuttaa lemmikillä runsasta lehtikasvua mutta vähemmän kukkia ja heikomman talvenkeston. Käytä lannoitetta puolet pakkauksessa ilmoitetusta vahvuudesta – lemmikki on melko vaatimaton ravinteiden suhteen. Jos kasvi on luontaistunut ja siementää itsestään, lannoitusta ei välttämättä tarvita lainkaan – luonnollinen lehtokarike riittää tyypillisesti.

Miksi lemmikit lakastuvat tai eivät kuki

Lemmikin yleisimmät ongelmat juontuvat lähes aina kahdesta lähteestä: liian kuumasta tai kuivasta sijoituspaikasta, tai härmäsienitaudista, joka on suvun erityinen heikkous. Suomalaisessa kevätsäässä nämä ovat usein helppoja korjata, kun syy tunnistetaan oikein.

Kasvi lakastuu nopeasti hellejaksolla tarkoittaa lähes aina liian kuivaa maata. Lemmikki kuluttaa paljon vettä lyhyessä, intensiivisessä kasvukaudessa, ja kuumuuden yhdistyessä auringon paahteeseen kasvi näyttää usein roikkuvalta jo iltapäivällä. Kastele runsaasti aamulla ja peitä mullan pinta katteella (lehtihumus, hake) viilentämään juuristoa.

Lehdet peittyvät valkoiseen jauheeseen tarkoittaa härmäsientä (powdery mildew). Missouri Botanical Garden mainitseekin härmän ja ruosteen lemmikin yleisimpinä tauteina. Sienen iskuja edistävät kostea, lämmin sää, huono ilmankierto ja ylitiheä istutus. Korjaus: leikkaa pahimmin saastuneet lehdet pois, lisää ilmankiertoa harventamalla ja vältä iltakastelua. Pitkäaikaisia kasvustoja kannattaa harventaa joka 2.–3. vuosi, jotta sienet eivät pääse vakiintumaan.

Kasvi ei kuki lainkaan tarkoittaa yleensä joko liian syvää varjoa tai liian voimakasta typpilannoitusta. Lemmikki kukkii paremmin puolivarjossa, jossa se saa vähintään 3–4 tuntia päivänvaloa – syvässä havupuun varjossa kukinta jää selvästi heikommaksi. Vähennä typpilannoitusta ja siirrä kasvi paikkaan, jossa se saa edes osan päivästä valoa.

Kasvi katoaa kokonaan toisen kukinnan jälkeen on lemmikin luonnollinen kierto: puistolemmikki on usein kaksivuotinen tai lyhytikäinen perenna, joka kukkii intensiivisesti 1–2 kautta ja lähtee sitten siementämään. Älä huolestu kasvin häviämisestä – tarkasta seuraavana keväänä, ovatko siemenet nousseet uutena kasvustona. Itsestään siementävä lemmikki tuottaa runsaasti uusia taimia luonnollisesti.

Lemmikin tuholaiset ja taudit – härmäsieni ja kirvat

Lemmikillä on muutama tunnettu tuholainen ja sienitauti suomalaisessa kasvuympäristössä. Suurin osa ongelmista syntyy lämpiminä, kosteina kausina, ja niitä voi pitkälti ennaltaehkäistä oikealla istutusvälillä ja kohtuullisella kastelurytmillä.

Härmäsieni on lemmikin yleisin sairaus. Se ilmenee valkoisena jauhomaisena kerroksena lehtien yläpinnoilla, ja pahasti saastuneet lehdet kuivuvat ja kuolevat. Missouri Botanical Garden listaa härmän, ruosteen ja lehtilaikut Myosotis sylvatican tunnetuimmiksi tauteina. Torjunta: leikkaa saastuneet lehdet pois, lisää ilmankiertoa, vältä iltakastelua ja siirrä yli-tiheät kasvustot harvempaan istutukseen. Vakavissa tapauksissa voi käyttää orgaanisia rikkivalmisteita, mutta useimmiten kulttuuriset toimet riittävät.

Kirvat kerääntyvät joskus nuoriin kukkavarsiin keväällä. Ne aiheuttavat lehtien käppyröitymistä ja imevät kasvinesteitä. Useimmiten ne lähtevät vesisuihkulla, ja vaikeissa tapauksissa kasvissaippualiuos toimii hyvin. Älä käytä voimakkaita synteettisiä torjunta-aineita lemmikille, koska sen kukat houkuttelevat mehiläisiä, kimalaisia ja perhosia keväällä – pölyttäjien turvallisuus on prioriteetti.

Etanat ja kotilot voivat aiheuttaa vahinkoa kosteilla, viileillä keväillä, etenkin nuorten lemmikkitaimien lehdille. Ne pureskelevat lehtien reunoja, jättäen epäsäännöllisiä reikiä. Torjunta tehdään mekaanisesti keräämällä iltatuntien aikana, asettamalla suojakranssia kasvin ympärille tai käyttämällä rauta-fosfaattipohjaisia etanapellettejä, jotka eivät vahingoita siilejä tai lintuja.

Ruoste on harvinaisempi mutta mahdollinen. Se ilmenee oranssinruskeina pisteinä lehtien alapinnoilla, ja saastuneet lehdet vanhenevat ja varisevat. Korjaus on sama kuin härmälle: poista saastuneet lehdet, lisää ilmankiertoa ja siirrä kasvustot harvemmin istutetuiksi. Hyvä yleisohje on, että lemmikkikasvustojen pitää saada tuulta läpi joka suunnasta – tiheässä massaistutuksessa tautiriski kasvaa selvästi.

Onko lemmikki myrkyllinen ihmisille ja lemmikeille

ASPCA Animal Poison Control ei luokittele Myosotis-sukua erikseen toksisten tai ei-toksisten kasvien listalleen. Tämä tarkoittaa, että lajia ei ole erikseen tutkittu ASPCA:n tietokantaan, mutta se ei tarkoita että kasvi olisi myrkyllinen. Yleinen tieteellinen tieto: Myosotis-suvun lehdet ja kukat sisältävät pieniä määriä pyrrolitsidiinialkaloideja (PA-yhdisteitä), jotka ovat samaa yhdistettyperhettä kuin esimerkiksi koiranpaiseaisossa ja Borago officinaliksessa eli rohtopurasruohossa.

Pyrrolitsidiinialkaloidit voivat aiheuttaa pitkäaikaisesti syötyinä maksavaurioita erityisesti hevosille ja karjalle, joiden laitumelta lemmikkikasvit voivat vahingossa päätyä rehuksi. Yksittäisestä lemmikistä koira tai kissa ei kuitenkaan saa akuuttia myrkytysoireilua, eikä ASPCA käsittele lajia kiireellisten kontaktien tarkistuslistallaan.

Käytännössä lemmikit ovat puutarhassa turvallisia kasveja koirille ja kissoille, mutta niiden syöminen suuressa määrässä ei ole suositeltavaa. Ihmisille kasvi ei ole syötäväksi tarkoitettu, eikä sitä pidä käyttää teen tai salaatin osana – pyrrolitsidiinialkaloidit ovat samaa yhdistettyperhettä, joka EU:ssa rajoittaa Borago officinaliksen käyttöä elintarvikkeena.

Yhteenveto: lemmikki ei ole akuuttisti myrkyllinen lemmikeille, eikä sitä ole listattu ASPCA:n toksisten kasvien listalle, mutta sitä kannattaa kohdella kuten mitä tahansa ei-syötäväksi tarkoitettua koristekasvia – pidä lemmikit pois lasten ja eläinten suun ulottuvilta. Jos kotona on hevonen tai laidunalueita, älä istuta lemmikkejä laidunalueen läheisyyteen, jotta pitkäaikainen rehunsekainen kasvi ei päädy ruoaksi.

Näin lisäät lemmikkiä siemenistä

Lemmikkiä on helpointa lisätä siemenistä – yhdesti istutettuna se yleensä siementää itsestään ja muodostaa pysyvän kasvuston ilman erityistä jatkohuoltoa. Toinen tapa on jakaa vakiintunutta perennakasvustoa keväällä, mutta se sopii lähinnä monivuotisille luonnonlajeille kuten suolemmikille (M. scorpioides). RHS suosittelee siemenkylvöä toukokuusta heinäkuun puoleenväliin – kylvöajankohta vaikuttaa suoraan siihen, milloin kasvi kukkii.

1. Valitse oikea ajankohta. Kylvä siemenet touko–heinäkuussa. Tällöin kylvetyt siemenet itävät kesän aikana, taimet kasvattavat ruusukkeen ennen talvea ja kukkivat seuraavana keväänä huhti–toukokuussa. Vaihtoehtoisesti voit kerätä omat siemenet kuihtuvista kukista heinä–elokuussa ja kylvää ne syksyllä paikkaan, johon haluat kasvuston seuraavalle keväälle.
2. Valmistele kylvöalusta. Etsi puolivarjoinen, kostea paikka humuspitoisella mullalla. Pehmennä ja tasoita pintamullan 5 cm:n syvyyteen, ja sekoita siihen lehtihumusta tai kompostia, jos maa on köyhä. Lemmikki ei vaadi syvää tai erityisen rikasta multaa – pintakerroksen kosteus on tärkeämpi kuin syvyys.
3. Kylvä siemenet pintaan. Hajota siemenet harvalleen pintamullan päälle ja peitä kevyellä, alle 5 mm:n kerroksella mullansekoitusta. Lemmikin siemenet vaativat valoa itääkseen, joten älä peitä niitä syvälle. Tiivistä multa kevyesti palmen kämmenen tasoiseksi, jotta siemenet ovat hyvässä kosketuksessa mullan kanssa.
4. Pidä kostea itämisen ajan. Kastele varovasti hajasuihkulla, etteivät siemenet liikahda paikoiltaan. Pidä mullan pinta tasaisesti kosteana 2–3 viikon ajan – itäminen alkaa yleensä 7–14 vuorokaudessa lämpötilan ja kosteuden mukaan. Jos sää on hellettä, voit varjostaa kylvöalueen kevyellä siemenkylvökankaalla.
5. Harvenna taimet. Kun taimet ovat 2–3 cm korkeita ja niillä on ensimmäiset varsinaiset lehdet, harvenna ne 15–20 cm:n välein. Liian tiheässä kasvavat lemmikit jäävät pieniksi ja kukinta jää heikoksi. Harvennetut taimet voi siirtää muille kasvupaikoille – juurikoot ovat vielä siinä iässä siirtoystävälliset.
6. Anna kasvustoa siementää itse. Anna kukinnan jälkeen siemenkotien kypsyä paikalleen ennen kuin korjaat kasvustoa. Lemmikki siementää runsaasti itse, ja yhdesti istutettu kasvusto uusiutuu vuosi vuodelta automaattisesti. Jos haluat hallita kasvuston laajuutta, leikkaa kuihtuneet kukinto-osat pois ennen siementen kypsymistä.
7. Vaihtoehtoinen tapa: jakaminen. Vakiintuneita suolemmikki- tai puistolemmikki-perennoja voi jakaa keväällä huhti–toukokuussa, kun lehdet alkavat näkyä. Nosta kasvi varovasti ja erottele se 2–3 osaan käsin tai puhtaalla veitsellä – jokaisessa palassa pitää olla oma juurikökkö. Istuta välittömästi tuoreeseen multaan ja kastele runsaasti 2 viikkoa juurtumisen ajan.

Selviytyykö lemmikki Suomen talven yli

Puistolemmikki (Myosotis sylvatica) on pohjoisilla leveysasteilla luotettavasti talvenkestävä – Missouri Botanical Garden luokittelee lajin USDA-vyöhykkeille 3–8, mikä kattaa Suomen Etelä- ja Keski-Suomen vyöhykkeet I–V. Käytännössä kasvi kestää -25 °C pakkasta hyvän lumipeitteen alla.

Vyöhykkeet I–IV (Etelä- ja Keski-Suomi): puistolemmikki talvehtii ongelmitta normaalin lumipeitteen alla. Lehtimassa kuihtuu syksyllä, mutta juuristo ja juurikaulan kasvupisteet selviytyvät pakkasista. Jo lähtevät uudet lehdet keväällä ovat merkki onnistuneesta talvehtimisesta. Talvensuojausta ei välttämättä tarvita, mutta ohut havukatekerros tai lehdistä koottu peite parantaa selviytymistä erityisen lumettomina talvina.

Vyöhykkeet V–VI (Pohjois-Suomi): talvehtiminen on epävarmaa lumiolosuhteista riippuen. Suosittelen havukatteen tai turpeen lisäämistä loka–marraskuussa, ennen ensimmäisiä kovia pakkasia. Suolemmikki (M. scorpioides) on luonnonkasvina selvästi kestävämpi ja talvehtii myös vyöhykkeellä VI ilman erityistä suojaa.

Vyöhykkeet VII–VIII (Lappi): puistolemmikki ei käytännössä talvehdi luotettavasti ulkona ilman lumipeitettä, ja sitä kannattaa käsitellä yksi- tai kaksivuotisena kausikukkana. Vaihtoehtona on kasvattaa lasitetulla parvekkeella, joka pidetään lähes 0 °C:n lämpötilassa talven ajan – tämä mahdollistaa varhaisen kevätkukinnan jo maaliskuussa.

Puistolemmikki on usein kaksivuotinen: ensimmäinen kasvukausi tuottaa lehtiruusukkeen ja toinen kasvukausi kukinnon. Sen jälkeen kasvi kuolee, mutta se siementää itsestään runsaasti, joten kasvusto jatkuu uusina taimina vuodesta toiseen. Tämä on luonnollinen kierto, jossa varsinainen "talvehtiminen" tapahtuu siemeninä, ei elävinä kasviyksilöinä. Suolemmikki on pidempi-ikäinen ja muodostaa vakiintuneita perenna-kasvustoja, jotka jatkuvat kymmeniä vuosia samalla paikalla.

Lemmikin vuosikalenteri Suomessa

Lemmikki seuraa Suomen vuosikiertoa selvästi, ja sen hoitorytmi on helppo muistaa. Lasitettu parveke aikaistaa toimia 1–2 viikkoa verrattuna ulkopuutarhaan. Alla oleva kalenteri pätee Etelä-Suomeen (vyöhykkeet I–IV) – Pohjois-Suomessa toimet siirretään 2–3 viikkoa myöhemmäksi.

Maaliskuu: ensimmäiset puistolemmikkien lehtiruusukkeet alkavat näkyä lumen alta. Lasitetulla parvekkeella ostokasvit voivat alkaa kukkia jo nyt. Älä leikkaa lehtiä – ne tuottavat energiaa juurakkoon kevätkukintaa varten.

Huhtikuu: lehdet kasvavat kunnolla, ja ensimmäiset kukkanuput alkavat ilmestyä. Aloita kevyt lannoitus tasapainoisella nestelannoksella. Kastele runsaasti, jos kevät on kuiva.

Toukokuu: pääkukinta-aika alkaa. Sininen meri puutarhassa on kauneimmillaan toukokuun puolivälistä kesäkuun alkupuolelle. Voit aloittaa siemenkylvön kuukauden lopussa, jotta uudet taimet ehtivät kukkia seuraavana keväänä.

Kesäkuu: kukinta on edelleen voimakasta. Vesitä riittävästi, jos sää on kuumaa ja kuivaa. Alkaa kuihtua loppukuusta.

Heinäkuu: kukinta on enimmäkseen ohi puistolemmikillä. Suolemmikki kukkii edelleen. Anna siemenkotien kypsyä paikallaan, älä leikkaa kuihtuneita varsia heti pois. Kerää siemeniä, jos haluat ohjatusti kylvää uutta kasvustoa muualla.

Elokuu: siementen kerääminen on parhaimmillaan, ja pian kuluvat kasvustot näyttävät jo melko kuluneilta. Voit leikata kuihtuneet osat takaisin, kun siemenet ovat pudonneet. Suolemmikkillä kukinta voi jatkua aina syyskuun loppuun.

Syys–lokakuu: uudet, kesällä kylvetyt taimet ovat kasvattaneet hyvät ruusukkeet ja valmistautuvat talveen. Ulkoperennoja ei tarvitse suojata Etelä-Suomessa, mutta lehtihumus tai havukate parantaa talvehtimista pohjoisemmilla vyöhykkeillä.

Marras–helmikuu: lemmikki lepää lumen tai katteen alla. Ei toimia tarvita.

Usein kysyttyä lemmikkiä

Lue myös

• Kaikki monivuotiset perennat →
• Esikko – toinen kevätkukka samaan penkkiin →
• Hyasintti – kevään tuoksuva sipulikasvi →
• Soilikki (Streptocarpus) – nimisekaannuksen toinen kasvi →
• Parvekekukat – kevään värikkäät vaihtoehdot →