Muratti – Suomen kotiin ja pihaan

Muratti – ikivihreä köynnöskasvi pohjoisikkunalle

Muratti (Hedera helix) on ikivihreä, puutuva köynnöskasvi araliakasvien heimosta (Araliaceae) – samaan heimoon kuuluvat myös Aralia-suku sekä huonekasveina tutut sädeaarali (Schefflera) ja fatsia (Fatsia japonica). Suomenkielinen nimi muratti on vakiintunut ja se on aito kotimainen termi tälle kasville, vaikka latinankielinen nimi Hedera helix näkyykin usein kasvikauppojen tuotekylteissä.

Muratin alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu Euroopan länsi- ja keskiosista Välimeren alueen kautta Pohjois-Afrikkaan ja Iraniin saakka. Pohjoisin luonnonkasvustojen raja kulkee eteläisen Skandinavian halki, ja muratti kasvaa villinä esimerkiksi Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa muratti ei ole alkuperäislaji, mutta sitä kasvatetaan yleisesti huonekasvina ja paikoin myös ulkona suojaisilla pihoilla, esimerkiksi Mustilan arboretumissa Etelä-Suomessa. Suomalaiset taimitarhat myyvät murattia pääasiassa amppeli- ja sisätilakasvina.

Muratilla on kaksi selvästi erilaista kasvuvaihetta. Nuoruusvaiheessa kasvi muodostaa pitkiä, kiipeäviä versoja, joiden lehdet ovat 3–5-liuskaisia, tummanvihreitä ja niissä on usein vaaleampi suonisto. Tämä on se muoto, jonka tunnistat muratista huonekasvina ja amppelissa. Aikuisvaiheessa, joka käynnistyy kasvin kiivettyä ylös ja saatua paljon valoa, lehdet muuttuvat soikeiksi tai herttamuotoisiksi ilman liuskoja. Vasta aikuisvaiheessa muratti tuottaa kukinnan – pieniä kellanvihreitä kukkia syksyllä ja sinimustia marjoja talvella. Sisätiloissa aikuisvaihe on lähes mahdoton saavuttaa, joten kotikasvattajat näkevät vain liuskaisia nuoruusvaiheen lehtiä.

Lajikkeita on satoja: lehdet voivat olla pieniä tai suuria, kapealiuskaisia tai melkein pyöreitä, vaaleankeltaisesti kirjavia (esim. 'Goldchild'), valkokirjavia ('Glacier') tai syvänvihreitä ('Pittsburgh'). Hoito on kaikilla pääosin samanlaista, mutta kirjavat lajikkeet vaativat hieman enemmän valoa, jotta kuviointi pysyy selvänä.

Mikä ero on muratin, kultaköynnöksen ja peikonlehden välillä

Suomalaisessa kasvikaupassa törmää helposti useisiin köynnöskasveihin, jotka näyttävät pinnalta katsottuna samalta – pitkät versot, lehtien siroja muotoja ja sopivat amppeliin. Muratti, kultaköynnös ja peikonlehti ovat kuitenkin eri sukuja ja eri heimoja, ja niiden hoito eroaa selvimmin lämpötilavaatimuksissa.

Muratti (Hedera helix) kuuluu araliakasvien heimoon (Araliaceae), ja se on ainoa näistä kolmesta, joka tulee viileän vyöhykkeen luonnosta. Muratti sietää viileyttä paremmin kuin trooppiset sukulaiset, ja se viihtyy talvella hyvin jopa 10–15 °C lämpötilassa. Lehdet ovat tyypillisesti 3–5-liuskaisia ja keskikokoisia (4–8 cm), ja kasvu on kompakti.

Kultaköynnös (Epipremnum aureum) kuuluu vehkakasvien heimoon (Araceae) ja tulee Tyynenmeren saaristoista. Lehdet ovat sydämen muotoisia ja koskemattomia, usein keltakirjavia. Kultaköynnös vaatii ehdottomasti vähintään 13 °C lämpötilan eikä kestä viileää huonelämpöä yhtä hyvin kuin muratti.

Peikonlehti (Monstera deliciosa) on myös vehkakasvi ja tropiikin sademetsän kasvi. Sen tunnistaa suurista (60–90 cm) halkeilevista lehdistä. Peikonlehti on selvästi suurempi ja näyttävämpi kasvi kuin muratti, ja se vaatii enemmän valoa ja lämpöä.

Lähistä huonekasvituttavuutta on myös hopeaköynnös (Scindapsus pictus), joka kuuluu samoin vehkakasvien heimoon kuin kultaköynnös ja peikonlehti. Hopeaköynnöksen tunnistaa pienistä, sydämenmuotoisista lehdistä, joissa on hopeanharmaita kuviointeja. Sekin vaatii lämpimämmän huonelämmön (vähintään 16 °C) eikä siedä viileyttä yhtä hyvin kuin muratti.

Käytännön nyrkkisääntö: jos lehdet ovat pieniä, tummanvihreitä ja 3–5-liuskaisia → muratti. Jos lehdet ovat keltakirjavia ja sydämenmuotoisia → kultaköynnös. Jos lehdet ovat hopeakuvioisia ja sydämenmuotoisia → hopeaköynnös. Jos lehdet ovat isoja ja niissä on selviä reikiä tai halkeamia → peikonlehti. Hoidossa muratti eroaa siinä, että se viihtyy viileämmässä ja vähemmän valoisassa paikassa kuin kolme muuta. Lue lisää muista huonekasveista kategoriasivulla.

Paras paikka muratille kotona

Muratti on poikkeuksellisen joustava huonekasvi sijoittelun suhteen. RHS:n ohjeen mukaan muratti viihtyy parhaiten epäsuorassa tai vähäisessä valossa, kuten itä-, länsi- tai pohjoisikkunan lähellä. Etelänpuoleisessa huoneessa kasvi tulisi sijoittaa muutaman metrin päähän ikkunasta, koska suora aurinkopaiste polttaa lehdet ja varsinkin kirjavien lajikkeiden valkoiset alueet ruskeiksi.

Pohjoisikkuna on muratille hyvä paikka, eikä se kärsi lähes lainkaan lyhentyneestä valokaudesta marraskuun ja helmikuun välillä – tämä on harvinainen ominaisuus huonekasvien joukossa ja yksi tärkeimmistä syistä, miksi muratti suositaan suomalaisissa kodeissa. Kirjavat lajikkeet (kuten 'Glacier' tai 'Goldchild') tarvitsevat kuitenkin hieman enemmän valoa: liian pimeässä paikassa niiden vaaleat lehtialueet alkavat muuttua takaisin vihreiksi.

Lämpötilan suhteen muratti eroaa muista yleisistä viherkasveista. Se ei ole tropiikin laji vaan tulee viileän vyöhykkeen luonnosta, ja talvella se itse asiassa hyötyy viileämmästä paikasta – ihanteellisesti 10–15 °C. Tämä voi olla esimerkiksi viileän makuuhuoneen ikkunalauta, lasitettu parveke (jos lämpötila ei laske pakkasen puolelle) tai talvella viileä eteinen. Liian lämmin ja kuiva sisäilma talvella aiheuttaa tyypillisesti lehtien kuivumisen ja vihannespunkin tartunnat.

Kesällä muratti voi viettää aikaa ulkoilmassa lasitetulla parvekkeella tai puutarhassa puolivarjossa. Siirrä se sisälle kun yölämpötilat alkavat laskea +5 °C:n alapuolelle, yleensä syyskuun loppupuolella Etelä-Suomessa. Vaikka osa lajikkeista kestää lyhyitä pakkasjaksoja, ruukussa kasvavan kasvin juuripaakku jäätyy nopeasti ja vaurioittaa kasvia.

Kuinka usein murattia kastellaan

Murattia kastellaan, kun mullan pintakerros on kuivunut noin 2–3 cm syvyyteen. Kesällä, kun kasvi on aktiivisessa kasvussa ja huonelämpö korkea, tämä tarkoittaa yleensä kastelua kerran viikossa. Talvella riittää usein kastelu kerran 10–14 päivässä, varsinkin jos kasvi on viileässä paikassa.

Muratti sietää lyhyen kuivumisjakson paremmin kuin liiallisen kastelun. Missouri Botanical Gardenin mukaan kasvi kestää jonkin verran kuivuutta, mutta sen lehdet pysyvät kauniin tummanvihreinä parhaiten tasaisesti kosteassa, hyvin läpäisevässä mullassa. Liikakastelu johtaa nopeasti juurilahoon ja lehtien tummumiseen alalehdistä alkaen.

Kastele reilusti niin, että vesi valuu ruukun pohjareiästä ulos, ja tyhjennä aluslautanen 30 minuutin kuluessa. Seisova vesi mädättää juuret. RHS:n ohje on erityisen tärkeä: ulkokuoressa olevassa koristeruukussa seisova vesi on muratin yleisin kuolinsyy – varmista että koristeruukku ei toimi vesisäiliönä.

Hanaveden kalkki näkyy muratin lehdissä lopulta valkoisina kerrostumina, jos kastelu on toistuvaa. Sadevesi tai suodatettu vesi on parempi vaihtoehto, mutta ei välttämätön. Jos käytät hanavettä, anna sen seistä yön yli astiassa ennen kastelua, jolloin osa kalkista laskeutuu pohjalle ja kloori haihtuu.

Mitä multaa ja ravinteita muratti tarvitsee

Muratti viihtyy hyvin läpäisevässä, ravinteikkaassa mullassa, jonka pH on lievästi neutraalin tai emäksisen puolella (6,5–7,5). Tämä eroaa hieman monista trooppisista huonekasveista, jotka pitävät hapahkommasta mullasta. RHS:n mukaan muratti suosii alkalisia maita, ja siksi tavalliseen kukkamultaan voi sekoittaa pienen ripauksen kalkkia, jos haluaa nostaa pH:ta. Käytännössä tavallinen, hyvälaatuinen viherkasvimulta toimii kuitenkin hyvin sellaisenaan.

Mullan läpäisevyyttä parantaa noin 20 % perliittiä tai karkeaa hiekkaa. Tämä on erityisen tärkeää, jos käytät kastelua amppelissa, jossa vesi haihtuu hitaammin. Muratti ei siedä jatkuvasti märkää multaa, jossa juuret eivät saa happea.

Lannoituksessa muratti on vaatimaton kasvi. RHS:n ohjeen mukaan sitä ei yleensä tarvitse lannoittaa, ellei kasvi näytä ravinnepuutteen merkkejä, kuten suonten väliin keltaistuvia lehtiä. Kasvukaudella (huhti–syyskuu) voi antaa laimennetun nestemäisen viherkasvilannoitteen kerran kuukaudessa. Talvella lannoitus keskeytetään kokonaan, koska kasvi on lepokaudella eikä kykene käyttämään ylimääräistä typpeä.

Käytä lannoitetta puolet pakkauksessa ilmoitetusta vahvuudesta. Ylilannoitus näkyy lehtien ruskeina kärkinä ja mullan pinnalle kerääntyneenä valkoisena suolakerroksena. Jos epäilet ylilannoitusta, huuhdo ruukku läpi puhtaalla vedellä – noin kolme kertaa ruukun tilavuus vettä – ja keskeytä lannoitus muutamaksi viikoksi.

Miksi muratin lehdet kuivuvat tai putoavat

Muratin lehdet kuivuvat tai putoavat tyypillisesti kolmesta syystä — kuivasta sisäilmasta, liikakastelusta tai valon puutteesta. Yleisin näistä on talven kuiva sisäilma: suomalaisen kerrostalon ilmankosteus laskee lämmityskaudella usein 20–30 prosenttiin, kun muratti viihtyy parhaiten 40–60 prosentin kosteudessa. Toinen yleinen syy on liiallinen kastelu, jolloin lehdet tummuvat ja putoavat alaoksilta juurilahon takia. Kolmas on liian vähäinen valo varsinkin kirjavilla lajikkeilla, joiden vaaleat lehtialueet alkavat muuttua takaisin tasavihreiksi liian pitkän varjojakson jälkeen. Oireen tunnistat lehtien sijainnista ja luonteesta: ruskeat reunat = kuivuus, tummuvat alalehdet = liikakastelu, vaalean kuvioinnin häviäminen = valon puute. Seuraavat alaosiot avaavat jokaisen syyn korjausohjeet erikseen.

Lehtien reunat ruskeiksi ja rapeiksi – tyypillinen oire kuivasta sisäilmasta tai liian lämpimästä paikasta. Suomalaisen kerrostalon ilmankosteus laskee lämmityskaudella usein 20–30 prosenttiin, mikä on muratille liian vähän. Kasvi viihtyy parhaiten 40–60 % ilmankosteudessa. Siirrä se viileämpään paikkaan, sumuttele lehtiä silloin tällöin ja harkitse ilmankostutinta talvikuukausiksi.

Lehdet tummuvat ja putoavat alaoksilta – yleensä merkki liiallisesta kastelusta tai juurilahosta. Tarkista että ruukussa on tyhjennysreiät ja että aluslautasella ei seiso vettä. Jos juurilaho on edennyt, ota kasvi pois ruukusta, leikkaa pois mustuneet juuret puhtailla saksilla ja istuta uuteen, kuivempaan multaan.

Kirjavat lehdet muuttuvat tasavihreiksi – kasvi saa liian vähän valoa. Siirrä se lähemmäs ikkunaa tai kirkkaammin valaistuun huoneeseen. Kirjavat lajikkeet menettävät vaalean kuvioinnin, jos ne joutuvat varjoon liian pitkäksi aikaa.

Lehdet ovat tahmaisia tai pinnalla on hienoa seittiä – merkki tuholaistartunnasta. Yleisin syyllinen kuivassa sisäilmassa on vihannespunkki. Käsittely on tärkeä aloittaa heti – lue tarkemmin tuholaiset-osiosta.

Yleisimmät tuholaiset ja niiden torjunta

Muratti on suhteellisen kestävä tuholaisten suhteen, mutta sisäkasvina sillä on kolme tyypillistä vaivaa, jotka iskevät erityisesti kuivassa ja lämpimässä ympäristössä. Yleisin näistä on vihannespunkki (Tetranychus urticae), joka tarttuu nopeasti kun ilmankosteus laskee alle 40 prosentin — eli juuri lämmityskauden olosuhteissa. Toinen yleinen tuholainen ovat kilpikirvat, jotka näkyvät pieninä ruskeina tai vaaleina levyinä lehtien alapinnoilla ja erittävät tahmeaa mesikastetta. Kolmas, kasvukaudella iskevä, ovat vihreä- tai mustakirvat, jotka hyökkäävät uuteen versokasvuun keväällä. Tunnistus on torjunnan tärkein vaihe: punkit erottuvat hennosta seittirihmastosta lehtien alapuolella, kilpikirvat liikkumattomista pienistä levyistä varsien ja suonten varressa, ja kirvat pehmytkuorisista, kasaantuvista hyönteisistä versojen kärjissä.

Vihannespunkki

Vihannespunkki (Tetranychus urticae) on muratin yleisin tuholainen sisätiloissa, varsinkin lämmityskaudella, kun ilmankosteus on alhainen. Oireena lehtien yläpinnalla näkyvä vaalea pistetäplitys, ja lähemmin tarkasteltuna lehtien alapuolella ja varsien välissä hentoa seittimäistä rihmastoa. Punkit itse ovat alle millimetrin kokoisia ja vaikeasti silmin havaittavia.

Torjunta aloitetaan ilmankosteuden nostosta ja säännöllisestä suihkusta – punkit eivät pidä kosteasta ympäristöstä. Suihkuta tai pese kasvi kerran viikossa, ja vakavissa tartunnoissa käsittele neemiöljyllä tai kasvissaippualiuoksella. Toista käsittely 5–7 päivän välein vähintään 3 kertaa, koska punkkien munat kuoriutuvat asteittain.

Kilpikirvat

Kilpikirvat ovat hitaasti tarttuvia mutta sitkeitä tuholaisia, jotka näyttävät pieniltä ruskeilta tai vaaleilta levyiltä lehtien alapinnoilla, varsien tyvellä ja lehtien suonten varressa. Ne erittävät tahmeaa mesikastetta, joka kerääntyy kasvin alle ja houkuttelee mustaa nokisientä.

Poista kilpikirvat mekaanisesti vanupuikolla, joka on kostutettu spriihin (~70 % alkoholia). Käsittele yksitellen jokainen näkyvä kirva. Toista 5–7 päivän välein 3–4 kertaa, koska nuoret "vaeltaja"-vaiheen kirvat ovat tunnistamattomia ja kuoriutuvat asteittain.

Kirvat

Vihreä- tai mustakirvat hyökkäävät erityisesti uuteen, vihreään kasvuun keväällä. Ne näkyvät pieninä, pehmytkuorisina hyönteisinä versojen kärjissä ja nuorten lehtien alapuolella. Tyypillinen oire on käpristyneet uudet lehdet ja tahmainen pinta.

Suihkuta kirvat irti voimakkaalla vesisuihkulla suihkussa tai kasvinhoitoaineella. Kasvissaippualiuos toimii hyvin – sekoita 1 tl mietoa nestesaippuaa litraan vettä ja suihkuta kasvi joka puolelta, mukaan lukien lehtien alapinnat. Toista 3–5 päivän välein.

Onko muratti myrkyllinen ihmisille ja lemmikeille

Muratti on luokiteltu myrkylliseksi kissoille, koirille ja hevosille (ASPCA, Animal Poison Control). Myrkyllinen yhdiste on triterpenoidisaponiinit, erityisesti hederageniini, jota on kasvin kaikissa osissa. ASPCA mainitsee erityishuomiona, että lehdet ovat myrkyllisempiä kuin marjat.

Tyypillisiä oireita lemmikillä, joka on pureskellut tai syönyt muratin lehtiä, ovat oksentelu, vatsakipu, runsas syljeneritys ja ripuli. Oireet ilmaantuvat yleensä tunnin sisällä ja voivat kestää useita tunteja. Vakavissa tapauksissa, etenkin pienillä lemmikeillä tai jos kasvia on syöty paljon, voi seurata kuivumista oksentelun ja ripulin seurauksena – tällöin yhteys eläinlääkäriin on tarpeen.

Ihmisille muratti aiheuttaa lievää myrkytysoiretta, jos lehtiä syödään: suun ja vatsan ärsytystä, oksentelua ja vatsakipua. Ihokontaktissa kasvinneste voi aiheuttaa kontaktiallergiaa herkkäihoisille – tyypillinen oire on punoittavat, kutiavat juovat siellä, missä lehdet ovat hangattaneet ihoa esimerkiksi pihatöiden yhteydessä. Käytä käsineitä leikatessasi pidempiä versoja tai siirtäessäsi suuria kasveja.

Turvallisuuden takia muratti kannattaa sijoittaa lemmikkien ja pikkulasten ulottumattomiin – esimerkiksi korkealle hyllylle tai amppeliin, johon kissa ei pääse. Pudonneet versot kannattaa kerätä lattialta heti, koska ne ovat kissoille houkuttelevia leikkivälineitä. Jos talossa on innokas kasvinpureskelija, kannattaa harkita aidosti turvallista vaihtoehtoa kuten petuniaa parvekkeelle (ASPCA luokittelee petunian ei-myrkylliseksi).

Voiko murattia kasvattaa Suomessa ulkona

Lyhyt vastaus: rajoitetusti, ja vain Etelä-Suomessa suojaisilla paikoilla. Muratti on luonnostaan viileän lauhkean vyöhykkeen kasvi (USDA-vyöhykkeet 4–9 Missouri Botanical Gardenin mukaan), ja sen pohjoisin luonnonkasvustojen raja kulkee Etelä-Skandinavian halki. Suomen vyöhykkeillä I–II (etelärannikko ja Lounais-Suomi) muratti voi menestyä ulkona, mutta tarvitsee suojan ankarilta talvilta.

Mustilan arboretumin pitkäaikainen havainto on, että muratti selviää Suomessa lähinnä maanpeitekasvina suojaisissa paikoissa, joissa on tasainen lumipeite talvella. Lumi suojaa kasvia kovilta pakkasilta ja kuivilta tuulilta. Kiipeilevänä kasvustona seinää pitkin muratti ei yleensä menesty Suomessa pitkään, koska lumirajan yläpuolella olevat versot palelevat ja kuivuvat.

Jos haluat kokeilla murattia ulkona, valitse suojainen paikka kivijalan vierestä, korkean pensaan alta tai pohjoisen seinän juurelta, jossa kasvi ei joudu suoraan tuuleen. Käytä mielellään pohjoisemmasta ilmastosta peräisin olevaa lajiketta – Mustila ja jotkin pohjoismaiset taimitarhat myyvät erityisesti talvenkestäväksi valittuja kantoja. Tavalliset kauppojen huonekasvi-muratit ovat lähes aina jaloitettu lämpimään ilmastoon eivätkä selviä ulkona Suomessa.

Istutus tehdään keväällä toukokuussa, kun yöpakkaset ovat ohi. Kastele uutta tainta säännöllisesti ensimmäisen kasvukauden ajan ja peitä alueen ympärille kuorikatetta säilyttämään kosteutta ja vaimentamaan lämpötilavaihteluita. Talven alla, marraskuussa, peitä tainta havuilla tai kuivilla lehdillä – tämä toimii lumiloukkuna ja suojaa kasvia, kunnes pysyvä lumipeite tulee.

Näin lisäät murattia pistokkaista

Muratti on yksi helpoimmista huonekasveista lisättäväksi pistokkaista. Pistokkaat juurtuvat luotettavasti sekä vedessä että suoraan multaan, ja kasvi tuottaa juuria nopeasti – usein 2–4 viikossa. Paras aika on kevät tai alkukesä, jolloin kasvi on aktiivisessa kasvuvaiheessa ja juurtumisreaktio on vahvin.

1. Valitse terve verso. Etsi emokasvista terve, joustava verso, joka ei ole vielä puutunut. Verson tulee olla 10–15 cm pitkä, ja siinä on hyvä olla 3–5 lehteä sekä useita näkyviä solmuja (varren paksunnoksia, joista lehti lähtee).
2. Leikkaa pistokas. Leikkaa puhtailla saksilla 1 cm alimman solmun alapuolelta. Poista pistokkaan alimmat 1–2 lehteä, jotta solmut jäävät paljaiksi. Solmuista juuret puhkeavat – ne ovat pistokkaan tärkein osa.
3. Juurruta vedessä tai multapurkissa. Aseta pistokas lasiin huoneenlämpöistä vettä niin, että 1–2 alinta solmua on veden alla mutta lehdet eivät kosketa vettä. Vaihtoehtoisesti istuta pistokas suoraan kosteaan, hyvin läpäisevään multaan. Vaihda vesi viikoittain – kirkas vesi pitää juuret terveinä.
4. Anna juurtua. Pidä pistokas valoisassa paikassa, mutta poissa suorasta auringonpaisteesta. Juuret alkavat näkyä yleensä 2–4 viikossa. Hyvä lämpötila juurtumiselle on 18–22 °C – liian kylmä paikka hidastaa juurtumista, liian kuuma kuivattaa.
5. Siirrä pieneen ruukkuun. Kun juuret ovat 3–5 cm pitkiä, siirrä pistokas pieneen ruukkuun (Ø 8–10 cm) viherkasvimultaan. Kastele kunnolla istutuksen yhteydessä ja pidä kasvi ensimmäisen kuukauden ajan tasaisesti kosteassa.
6. Tuuhennusvinkki. Voit istuttaa useita pistokkaita yhteen ruukkuun (3–5 kpl) – se tuottaa nopeasti tuuhean ja näyttävän amppelin. Pinniä versojen kärjet 1–2 kuukauden kuluttua, jotta kasvi haarautuu ja muuttuu tuuheammaksi.

Usein kysyttyä muratista

Lue myös

• Kaikki huonekasvit →
• Kultaköynnös – helppohoitoinen pothos →
• Hopeaköynnös – kirjavalehtinen sukulainen →
• Peikonlehti – tropiikin näyttävä viherkasvi →
• Petunia – ei-myrkyllinen parvekekukka →