Kumiviikuna – täydellinen hoito-opas

Kumiviikuna ja sen kiiltäväpintaiset lehdet

Kumiviikuna (Ficus elastica) on suurikokoinen viherkasvi mulperikasvien heimosta (Moraceae), jonka alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu Nepalista ja Itä-Himalajalta Etelä-Kiinaan, Burmaan ja Malesian saaristoon. Trooppisissa metsissä laji voi kasvaa jopa 30 metrin korkuiseksi puuksi, joka levittää lehväänsä laajalle ja muodostaa vaaleita ilmajuuria runkoa pitkin. Suomalaisissa olohuoneissa kumiviikuna on huomattavasti vaatimattomampi: hyvin hoidettuna se kasvaa 1–2 metriseksi muutamassa vuodessa, ja vanhat yksilöt voivat yltää lähemmäksi kattoa. Kasvi on ollut Suomessa suosittu jo 1800-luvun lopulta lähtien ja oli erityisen muodissa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä – moni isovanhempi muistaa kumiviikunan korkeana, kiiltävälehtisenä koristeena keittiön nurkassa tai eteisen ikkunalla. Suomalaisissa lähteissä lajia kutsutaan myös nimillä fiikus, huonekumipuu ja kumipuu.

Kumiviikunan suomenkielinen nimi tulee siitä, että lajin maitiaisnesteestä eli lateksista valmistettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa luonnonkumia ennen kuin teollinen valmistus siirtyi Etelä-Amerikan Hevea brasiliensis -lajiin. Maitiaisneste on edelleen kasvin tunnusmerkki: jos lehteä tai vartta vahingoittaa, leikkauspinnasta valuu valkoista, hieman tahmeaa nestettä, joka tahraa pintoja ja voi ärsyttää ihoa herkkäihoisilla. Pyyhi neste pois nopeasti puhtaalla liinalla – kuivunut lateksi on hankala saada irti tekstiilistä.

Mikä ero on kumiviikunalla ja muilla fiikuksilla

Kasvikaupoissa myydään useita Ficus-suvun lajeja, ja niitä on helppo sekoittaa keskenään. Hoito-ohjeet eroavat hieman, joten on hyvä tunnistaa oikea laji ennen ostoa.

Kumiviikuna (Ficus elastica) on näistä kestävin ja anteeksiantavaisin sisätiloissa. Lehdet ovat suuria (15–30 cm pitkiä), paksuja, soikeita ja kiiltäviä. Kasvi sietää valon vaihtelua, kuivempaa sisäilmaa ja vetoa selvästi paremmin kuin sukulaisensa.

Ficus benjamina (itkufiikus) on Suomessa tunnetumpi pienempilehtinen sukulainen. Lehdet ovat pieniä (5–10 cm), suipot ja oksat roikkuvat. Tämä laji on huomattavasti herkempi kuin kumiviikuna ja pudottaa lehtiään herkästi, jos sitä siirretään, ympäristön valomäärä muuttuu tai kastelurytmi häiriintyy. Jos olet aloitteleva harrastaja, kumiviikuna on luotettavampi valinta.

Viuluviikuna (Ficus lyrata) on muodikas iso fiikus, jonka lehdet ovat viulun muotoisia, suuria ja paksuja. Sen hoito muistuttaa kumiviikunaa, mutta viuluviikuna on vaativampi: se ei pidä paikan vaihtamisesta eikä epäsäännöllisestä kastelusta, ja sen lehdille kerääntyy helposti pölyä.

Viikunapuu (Ficus carica) on kokonaan eri kasvi – se on hedelmäpuu, joka tuottaa syötäviä viikunoita ja jota Etelä-Suomessa voi kasvattaa kasvihuoneessa tai astiassa kesäisin ulkona. Se ei ole huonekasvi siinä mielessä kuin kumiviikuna.

Käytännön nyrkkisääntö: jos lehdet ovat suuria, paksuja ja kiiltäviä, ja kasvi pysyy pystysuorana → kumiviikuna. Pienet, suippoa ja oksat roikkuvat → itkufiikus. Lue myös vertailussa muista huonekasveista sopivin oman kotisi olosuhteisiin.

Paras paikka kumiviikunalle kotona

Kumiviikuna viihtyy parhaiten kirkkaassa, mutta epäsuorassa valossa. Sopiva sijoituspaikka on noin metrin etäisyydellä etelä- tai itäikkunasta, jossa valoa on runsaasti mutta auringonsäteet eivät paahda suoraan lehtiin. Kasvi sietää myös länsi- ja jopa pohjoisikkunan valoa, mutta silloin kasvu hidastuu ja uudet lehdet jäävät pienemmiksi. Suora keskipäiväpaiste, etenkin lasin läpi etelään päin, polttaa lehdet ruskeiksi laikuiksi muutamassa päivässä. Talvella, kun aurinko ei ole yhtä voimakas, suora valo on harvoin ongelma – mutta kesällä kasvi kannattaa siirtää hieman sivummalle ikkunasta tai käyttää ohutta pellavaa tai harsoverhoa pehmentämään valoa. Kirjavalehtiset lajikkeet (kuten Tineke ja Belize) tarvitsevat enemmän valoa kuin tasavihreät, koska valkoiset lehtialueet eivät yhteytä – vain vihreät osat.

Lämpötilan suhteen kumiviikuna on suomalaiselle kerrostalolle sopiva: ihanteellinen 16–25 °C vastaa tavallisen olohuoneen lämpötilaa ympäri vuoden. Talvella laji sietää lyhytaikaisesti jopa +10 °C, mutta jatkuvasti viileämpi paikka heikentää kasvia. Vältä ikkunalaudan kylmiä vetoja talvella ja erityisesti pakkasruutuun nojaavia oksia – ne palelevat ja lehdet voivat tippua. Älä myöskään sijoita kumiviikunaa lähelle pattereita tai ilmastointilaitteen puhallusta, sillä kuiva kuuma ilma kuivattaa lehdet.

Kumiviikuna on ulkoa katsoen kestävän näköinen, mutta se ei pidä paikan vaihtamisesta. Kerran kotiin tuotuna kasvi kannattaa sijoittaa lopulliseen paikkaansa ja antaa sopeutua – jatkuva siirtely aiheuttaa lehtitiput. Jos uusi kasvi tippaa muutaman lehden ensimmäisten viikkojen aikana, kyse on yleensä vain kotiutumisesta, ei sairaudesta.

Kuinka usein kumiviikunaa kastellaan

Kumiviikuna kastellaan vasta, kun mullan pintakerros on selvästi kuivunut, noin 2–3 cm syvyyteen. Kesällä tämä tarkoittaa kastelua keskimäärin kerran viikossa, talvella selvästi harvemmin – usein riittää yksi kastelu kahden viikon välein. Tarkka rytmi riippuu huoneen lämpötilasta, ilmankosteudesta, ruukun koosta ja siitä, kuinka paljon kasvi saa valoa. Kastele aina juurelle eikä lehdille, ja kasta multa läpikotaisin: vettä kaadetaan niin paljon, että sitä valuu ruukun pohjareiästä aluslautaselle. Tyhjennä lautanen 30 minuutin kuluessa – jos juuret seisovat vedessä pidempään, ne mätänevät ja koko kasvi voi menettää lehtensä. Liikakastelu on kumiviikunan yleisin kuolinsyy, ja erityisesti talviaikaan kun kasvi on lepokaudella ja vettä imeytyy hitaasti.

Käytä huoneenlämpöistä vettä – jääkylmä hanavesi voi aiheuttaa juuristolle lämpöshokin. Suomalaisessa hanavedessä on runsaasti kalkkia, mikä ajan myötä saostuu mullan pintaan valkoisina suolakerroksina. Jos kasvi on tärkeä keräilyyksilö, kannattaa kastella sade- tai suodatetulla vedellä; tavalliselle olohuonekasville hanavesi käy hyvin, jos sen antaa seistä yön yli avoimessa kannussa ennen käyttöä.

Talvella, marraskuun puolivälistä helmikuun loppuun, kasvi on lepokaudella ja kasvu hidastuu tai pysähtyy kokonaan. Tällöin kastelua vähennetään tuntuvasti ja mullan annetaan kuivua hieman pidempään ennen seuraavaa kastelua. Liikakastelu lepokaudella on huomattavasti vaarallisempaa kuin kasvukaudella, koska mätänemiseltä suojaavaa nopeaa veden haihtumista lehtien kautta ei tapahdu.

Mitä multaa ja ravinteita kumiviikuna tarvitsee

Kumiviikuna menestyy hyvin tavallisessa, hyvin läpäisevässä viherkasvimullassa, jonka pH on lievästi hapan tai neutraali (6,0–7,0). Multaan kannattaa lisätä noin 20–30 % perliittiä tai pestyä karkeaa hiekkaa, jotta vesi pääsee virtaamaan vapaasti ja juuristo saa happea. Tiivis, kostean pysyvä multa on yksi suurimmista syistä juurilahoon.

Lannoitus aloitetaan keväällä, kun valomäärä lisääntyy ja kasvi alkaa tuottaa uusia lehtiä – Suomessa yleensä huhti–toukokuussa. Käytä viherkasveille suunniteltua nestemäistä lannoitetta, jonka NPK-suhde on tasapainoinen tai typpipainotteinen (esimerkiksi 10–10–10 tai 7–4–6). Lannoita kerran 2–4 viikossa kasvukaudella ja keskeytä lannoitus loka–maaliskuussa kokonaan, kun kasvi on lepokaudella.

Käytä lannoitetta puolet pakkauksessa ilmoitetusta vahvuudesta. Kumiviikuna ei siedä ylilannoitusta hyvin: oireina ovat lehtien ruskettuvat reunat, valkoinen suolakerros mullan pinnalla ja mahdollisesti äkillinen lehtien tippuminen. Jos epäilet ylilannoitusta, huuhdo multa läpäisevästi puhtaalla vedellä – kaada noin kolme kertaa ruukun tilavuutta vastaava määrä vettä mullan läpi – ja anna kasvin levätä viikko ennen seuraavaa lannoitusta.

Ruukutus kannattaa tehdä joka 2–3 vuosi, mieluiten keväällä juuri ennen kasvukauden alkua. Valitse uusi ruukku, joka on noin 2–4 cm halkaisijaltaan suurempi kuin vanha – liian suureen ruukkuun istutettu kumiviikuna kärsii helposti liiallisesta kosteudesta, koska vesi viipyy juurivapaassa mullassa. Vanhoille, suurille yksilöille riittää usein pelkkä pintamullan vaihto vuosittain (noin 5 cm syvyyteen), eikä koko ruukutusta tarvitse tehdä.

Miksi kumiviikunan lehdet tippuvat

Lehtien yhtäkkinen tippuminen on kumiviikunan yleisin huolenaihe ja monilla harrastajilla pelottava näky. Useimmiten syy ei ole vakava, ja kasvi toipuu kun perussyy korjataan. Kolme yleisintä syytä ovat liikakastelu, kylmä veto ja paikan muutos.

Liikakastelu on tunnetuin syy. Kun multa pysyy jatkuvasti märkänä, juuret saavat liian vähän happea ja alkavat mädäntyä. Tällöin kasvi ei pysty kuljettamaan vettä lehtiin, vaikka sitä on mullassa runsaasti, ja lehdet pehmenevät, kellertyvät ja tippuvat. Tarkista mullan kosteus sormella tai kosteusmittarilla – jos multa tuntuu märältä syvällä mutta kasvi näyttää janoiselta, juuret ovat todennäköisesti vaurioituneet. Anna mullan kuivua selvästi ja harkitse ruukutusta uuteen, tuoreeseen multaan, jos juuret ovat ruskeita ja pehmeitä.

Kylmä veto tai lämpötilavaihtelut aiheuttavat lehtitiput erityisesti talvella. Suomalainen ikkunalauta voi olla pakkasilmoilla useita asteita huoneenlämpöä viileämpi, ja kun kasvin lehdet osuvat kylmään lasiin tai sen ympärillä on jatkuva veto, kasvi reagoi pudottamalla osan lehdistä. Siirrä kasvi noin 30–50 cm sivummalle ikkunasta tai eristä ikkunalauta lämpöä eristävällä alustalla.

Äkillinen ympäristön muutos – paikan vaihto, lämpötilan tippuminen, kotiin tuonti kaupasta tai siirto sisältä parvekkeelle – aiheuttaa kumiviikunalle stressiä, ja se voi pudottaa muutaman lehden kotiutumisensa aikana. Tämä on luonnollista, eikä siitä kannata huolestua, ellei lehtitiput jatku viikkokaudet.

Muita mahdollisia syitä ovat liian vähäinen valo (lehdet harvenevat ja alalehdet tippuvat hitaasti), liikalannoitus, äkillinen kuiva ilma ja hyvin harvoin tuholaiset, kuten kilpikirvat. Jos ainoa muutos on talviaikana sisäilman kuivuminen lämmityskauden alkaessa, ilmankosteuden nostaminen 40–50 % tasolle riittää usein vakauttamaan tilanteen.

Lehtien hoito ja siisteys

Kumiviikunan paksut, kiiltävät lehdet ovat sen suurin koristearvo, ja ne kannattaa pitää puhtaana säännöllisesti. Pölyn kerääntyminen lehdille ei ole vain esteettinen ongelma – paksu pölykerros estää valon pääsyä lehden pinnalle ja heikentää yhteyttämistä, mikä hidastaa kasvun.

Pyyhi lehdet kostealla, pehmeällä liinalla noin kerran kuukaudessa. Tue lehti yhdellä kädellä alapuolelta ja pyyhi varovasti yläpinta toisella – paksut lehdet kestävät käsittelyn hyvin, mutta uudet, vasta puhjenneet lehdet ovat herkempiä ja niitä ei kannata hangata. Pyyhintään riittää puhdas vesi, eikä mitään lisä-ainetta tarvita; kaupallisia "lehtienkiillotusaineita" ei kannata käyttää, sillä ne saattavat tukkia lehden ilmarakoja ja jättää tahmaisen kalvon, johon pöly tarttuu entistä paremmin.

Kuukausittainen suihku on hyvä keino puhdistaa kasvi perusteellisesti: vie kumiviikuna kylpyhuoneeseen, anna haalean veden virrata lehtien yli muutaman minuutin ajan ja anna sen valua kunnolla ennen takaisin sijoittamista. Tämä toimi samalla pieneksi tuholaiskäsittelyksi – mahdolliset punkit ja kirvojen alkuvaiheet huuhtoutuvat pois.

Ilmankosteuden suhteen kumiviikuna on melko sietokykyinen verrattuna esimerkiksi peikonlehteen tai muihin trooppisiin viherkasveihin. Lämmityskauden 25–35 % ilmankosteus ei yleensä ole ongelma kumiviikunalle, jos lehtien reunat eivät kuivu ja kasvi muuten näyttää terveeltä. Jos olohuoneessa on kuitenkin useita trooppisia kasveja, ilmankostutin nostaa kaikkien viihtyvyyttä ja tekee samalla suomalaisesta talvesta miellyttävämmän myös ihmisille.

Yleisimmät tuholaiset

Kumiviikuna on melko kestävä eikä ole erityisen altis tuholaisille, mutta sisätilan tyypillisimmät kasvituholaiset voivat asettua siihen, etenkin talviaikana kuivassa sisäilmassa tai jos kasvi on heikossa kunnossa.

Vihannespunkki

Vihannespunkki on pieni, alle 1 mm:n kokoinen punkki, joka asettuu lehtien alapinnoille kuivassa sisäilmassa. Oireina ovat keltaiset pistemäiset täplät lehdissä, vaalentuva yleisilme ja lopulta hento seitti lehtien alla ja niiden välissä. Kumiviikunan paksut lehdet sietävät vihannespunkkeja kohtuullisesti, mutta hoitamattomana populaatio kasvaa nopeasti. Torjunta: nosta ilmankosteutta, suihkuta lehtien alapuolet vedellä viikoittain, ja vakavissa tapauksissa käsittele kasvi kasvirasvasaippualla tai neemiöljyllä 5–7 päivän välein 3–4 kertaa.

Kilpikirvat

Kilpikirvat ovat hitaasti tarttuvia mutta sitkeitä tuholaisia, jotka näkyvät pieninä ruskeina, ovaalin muotoisina kilpinä lehtien alapinnoilla, lehtilavan keskirivin lähellä ja varsien liitoskohdissa. Kilpikirvat erittävät tahmeaa mesikastetta, joka tippuu lattialle tai alle olevien kasvien lehdille. Poista kilpikirvat mekaanisesti vanupuikolla, joka on kostutettu spriihin (~70 %), ja toista käsittely 3–4 kertaa viikon välein. Vakavissa tartunnoissa kasvirasvasaippua tai neemiöljy auttaa, mutta mekaaninen poisto on yleensä tehokkainta kumiviikunan suurilla lehdillä.

Jauhiaiset

Jauhiaiset ovat pieniä valkoisia kärpäsiä, jotka lentävät kun kosket kasvia. Niitä ilmestyy useammin nuorille, pehmeillehtisille kasveille kuin paksulehtiselle kumiviikunalle, mutta ne voivat tulla mukana, jos viereisessä ruukussa on jauhiaiskanta. Pyydystä keltaisilla liimapyydyksillä ja torjunta neemiöljyllä tai kasvisaippualla. Toistuva käsittely on tarpeen, koska munat kuoriutuvat asteittain.

Jauhukirvat

Jauhukirvat näyttävät pieniltä valkoisilta vanutupsuilta, jotka asettuvat erityisesti lehtien tyveen ja varsien kainaloihin. Hoito: poista mekaanisesti spriihin kostutetulla vanupuikolla ja seuraa tilannetta viikoittain – jauhukirvat lisääntyvät hitaasti mutta ovat sitkeitä, joten yhdistelmä mekaanista poistoa ja neemiöljyä toimii parhaiten.

Onko kumiviikuna myrkyllinen ihmisille ja lemmikeille

Kumiviikuna sisältää maitiaisnestettä eli lateksia, joka on kasvin kaikissa osissa: lehdissä, varsissa ja juurissa. ASPCA luokittelee sukulaislaji Ficus benjaminan (Indian Rubber Plant, Fig, Weeping Fig) myrkylliseksi koirille ja kissoille. Toksiineina mainitaan proteolyyttinen entsyymi fisiini (ficin) ja psoraleeni fikusiini (ficusin). Oireina pureskelusta ovat suun ja maha-suolikanavan ärsytys, oksentelu, ripuli, ihon ärsytys ja runsas syljeneritys. ASPCA ei ole listannut Ficus elastica -lajia erikseen, mutta saman suvun jäsenenä se sisältää saman tyyppistä maitiaisnestettä ja samat aktiiviset yhdisteet, joten kumiviikunaa pidetään myös eläinlääketieteellisissä tietopankeissa myrkyllisenä lemmikeille. Lateksi tulee esiin, kun kasvinosaa vahingoittaa – leikkaus tai katkenneen lehden tyvi tihkuu valkoista, hieman tahmeaa nestettä.

Ihmisille kumiviikunan lateksi voi aiheuttaa ihoärsytystä, etenkin herkkäihoisille tai allergisille. Ammattipuutarhureilla, joilla on luonnonkumiallergia (latex-allergia), oireet voivat olla voimakkaampia – silloin maitiaisneste on syytä välttää kokonaan. Lehtien syöminen aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua. Käytä leikkauksessa ja pistokastalouden valmistelussa kumihansikkaita, ja pese kädet pesusaippualla heti työn jälkeen.

Pidä kumiviikuna pikkulasten ja lemmikkien ulottumattomissa. Jos sinulla on uteliaita kissoja, sijoita kasvi korkealle hyllylle tai huoneeseen, johon kissa ei pääse. Jos lemmikki pureskelee lehtiä, ota yhteys eläinlääkäriin etenkin, jos eläin oksentaa toistuvasti tai ei syö muutaman tunnin aikana. Lemmikkiystävällisempiä viherkasveja löytyy huonekasvien kategoriasta – esimerkiksi anopinkieli ja monet saniaiset ovat ASPCA:n luokituksessa lemmikeille turvallisempia, vaikka anopinkieli on sekin pienissä määrin myrkyllinen kissoille.

Kumiviikunan leikkaaminen ja muotoileminen

Kumiviikunan leikkaaminen on yksinkertainen tapa hallita kasvin korkeutta ja kannustaa sitä haaroittumaan. Ilman leikkausta kumiviikuna kasvaa luonnollisesti yhtenä pystysuorana versona, ja vanha kasvi voi yltää kattoon asti haaroittumatta. Latvomalla kasvin saa pensaammaksi ja näyttävämmäksi.

Paras aika leikata on kevät, huhti–toukokuu, kun kasvukausi on alkamassa. Leikkaus tehdään puhtailla, terävillä saksilla tai oksasaksilla noin 0,5–1 cm lehden tai silmun yläpuolelta. Leikkauspinnasta tihkuu valkoista maitiaisnestettä – pyyhi se kostealla liinalla, jotta vuoto pysähtyy nopeammin, ja tarvittaessa peitä leikkauspinta puutarhakitin ohuella kerroksella.

Latvomisen jälkeen kasvi muodostaa yleensä 2–3 uutta versoa leikkauspinnan alapuolelta seuraavien viikkojen aikana, ja kasvista tulee hitaasti pensasmainen. Leikatut versot voi käyttää pistokkaina (katso seuraava osio) – yhdestä leikkauksesta saa siten useita uusia kumiviikunoita.

Käytä leikkauksessa kumihansikkaita, koska maitiaisneste voi ärsyttää ihoa ja tahrata vaatteita. Muista myös työpinta: lateksi tippuu helposti lattialle, ja kuivunutta nestettä on vaikea pestä pois. Käytä alustana sanomalehteä tai vanhaa pyyhettä.

Näin lisäät kumiviikunaa pistokkaista

Kumiviikuna lisääntyy parhaiten varsipistokkaista keväällä tai alkukesällä, kun kasvi on aktiivisessa kasvuvaiheessa. Onnistumisaste on korkeampi kuin esimerkiksi viuluviikunalla, mutta pistokkaat juurtuvat hitaasti – ole valmis odottamaan 4–8 viikkoa ensimmäisten juurten näkymistä. RHS listaa kumiviikunalle kaksi lisäysmenetelmää: puolikypsät varsipistokkaat ja ilmajuurrutus. Ilmajuurrutus on käytännöllinen erityisesti vanhoille, isoille yksilöille, koska se ei vaadi suurten osien irrottamista: varteen tehdään pieni leikkaus, peitetään se kostealla sammaleella ja annetaan juurten kehittyä paikallaan ennen versojen irrottamista.

1. Valitse oikea verso. Etsi terve verso, jossa on vähintään 2–3 lehteä. Pistokas otetaan varren päästä siten, että pistokkaan pituus on noin 10–15 cm ja siinä on vähintään yksi solmu (kohta, josta lehti lähtee).
2. Leikkaa pistokas. Leikkaa puhtailla saksilla viistosti solmun alapuolelta. Käytä kumihansikkaita, koska leikkauspinnasta valuu maitiaisnestettä. Pyyhi neste pois kostealla liinalla, jotta vuoto pysähtyy.
3. Anna leikkauspinnan kuivua. Jätä pistokas kuivumaan tunniksi viileään, varjoiseen paikkaan. Tämä muodostaa suojaavan kalvon leikkauspinnalle ja vähentää pistokkaan lahoamisen riskiä mullassa.
4. Poista alalehdet. Leikkaa kaksi alimmaista lehteä pois ja jätä pistokkaan päähän vain 1–2 ylintä lehteä. Suuret lehdet voi puolittaa poikittain saksilla, jotta haihdunta vähenee – tämä parantaa juurtumisen onnistumista.
5. Istuta multaan. Istuta pistokas noin 5 cm syvyyteen kevyeen, hyvin läpäisevään multaan, johon on lisätty perliittiä noin kolmasosa tilavuudesta. Painele multa kevyesti ja kastele kunnolla, jotta multa asettuu pistokkaan ympärille.
6. Pidä lämpimänä ja kosteana. Aseta pistokas kirkkaaseen, mutta epäsuoraan valoon ja pidä lämpötila 20–25 °C välillä. Peitä ruukku läpinäkyvällä muovipussilla tai minikasvihuoneella – tämä pitää ilmankosteuden korkeana ja edistää juurtumista. Tuuleta peitto päivittäin minuutin verran homeen estämiseksi.
7. Seuraa juurtumista. Tarkista pistokas viikoittain. Multa pidetään kevyesti kosteana, ei märkänä. Juurtuminen kestää 4–8 viikkoa. Onnistuminen näkyy uuden lehden puhkeamisena – siinä vaiheessa muovipussi voi poistaa ja siirtyä normaaliin hoitoon.

Usein kysyttyä kumiviikunasta

Lue myös

• Kaikki huonekasvit →
• Peikonlehti – toinen klassinen iso huonekasvi →
• Aarnipeikonlehti – pienempi, reikäinen viherkasvi →
• Anopinkieli – kestävä ja vähän vaaliva huonekasvi →
• Rahapuu – helppo ja näyttävä viherkasvi →