Atsalea: kukinta, lepokausi ja jatkohoito

Atsalea – Etelä-Kiinan talvikukkija suomalaisessa kodissa

Atsalea (Rhododendron simsii) on kanervakasvien heimoon (Ericaceae) kuuluva ainavihanta tai puoliainavihanta pensas, joka on alkujaan kotoisin Etelä-Kiinan, Taiwanin ja Indokiinan subtrooppisilta vuoristoalueilta. Kew Gardensin Plants of the World Online -tietokanta kuvaa lajin esiintymisalueeksi Etelä-Keski-Kiinan, Etelä-Kaakkois-Kiinan, Laosin, Myanmarin, Nansei-shotōn, Taiwanin, Thaimaan, Tiibetin ja Vietnamin korkeudelta 500–2 700 metriä merenpinnasta.

Suomalaisissa kodeissa atsalea myydään lyhytikäisenä joulukauden ja kevätalven sisäkukkana – usein nupullaan loka–marraskuussa, ja kukinta puhkeaa täydeksi tammi–huhtikuun aikana. Yksittäinen ruukkukokoinen kasvi voi tuottaa kymmeniä kukkia samanaikaisesti, ja värivalikoima on laaja: puhdas valkoinen, vaaleanpunainen, magenta, lohenpunainen ja syvänpunainen. Monet myynnissä olevat atsaleat ovat kaksoiskukkaisia jalostuksia, joiden kukat ovat lähes ruusumaisia.

Tieteellinen lajinimi Rhododendron simsii on saanut nimensä englantilaisen kasvitieteilijän John Simsin (1749–1831) mukaan, ja sen kuvaili Jules Émile Planchon vuonna 1854. Lajilla on yhteensä 28 dokumentoitua synonyymia Kew POWO:n mukaan, joista yleisimmin tunnetaan vanhentunut Azalea indica. Tämä vanha nimi näkyy edelleen suomalaisissa puutarhamyymälöissä etenkin vanhemmissa hoito-ohjeissa, mutta tieteellisesti oikea nimi on tällä hetkellä Rhododendron simsii.

Mikä ero on huoneatsalealla, ulkoatsalealla ja alppiruusulla

Tämä on todellinen sekaannus suomalaisessa puutarhakontekstissa, koska kaikki kolme termiä viittaavat samaan kasvitieteelliseen sukuun (Rhododendron) – mutta niiden hoito eroaa täysin. Ostohetkellä voi olla vaikea tietää, mikä kasvi on käsissä.

Huoneatsalea (Rhododendron simsii) on tämän sivun aihe: subtrooppinen, ainavihanta pensas, joka ei kestä Suomen pakkasta. RHS luokittelee sen frost tender -kasviksi (talvikestoluokka H1c–H2), eikä se kestä yöpakkasta lainkaan. Suomessa se on käytännössä aina sisäkasvi, ja yksi yöpakkanen tappaa lehdet ja varret. Kasvi tunnistaa pienistä, ovaalin tai pyöristyneen muotoisista lehdistä (1,5–5 cm pitkät) ja tihistä trumpettimaisista kukista, jotka avautuvat keskitalvella.

Ulkoatsalea tarkoittaa puhekielessä useita lajeja Rhododendron-suvun atsalea-alasuvun (Pentanthera) sisällä. Suomessa kasvatettavia ulkoatsaleoita ovat esimerkiksi keltaatsalea (Rhododendron luteum) ja kanadanatsalea (R. canadense). Mustilan arboretumi Etelä-Suomessa on Suomen tunnetuin ulkoatsalea- ja alppiruusukokoelma, ja siellä viihtyviä lajikkeita kasvatetaan vyöhykkeillä I–III. Ulkoatsaleat ovat yleensä lehtensä pudottavia, kun taas huoneatsalea on ainavihanta.

Alppiruusu on suomenkielinen yleisnimi koko Rhododendron-suvulle, ja arkikielessä se viittaa erityisesti suuriin, suomalaisessa puutarhassa kestäviin ainavihantoihin lajeihin – esimerkiksi suomalaiseen Rhododendron 'Helsinki University' -lajikkeeseen, joka on jalostettu Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kestämään vyöhykkeen V pakkasia.

Käytännön nyrkkisääntö: jos kasvi on ostettu kukkivana ruukussa kukkakaupasta marras–maaliskuussa → huoneatsalea. Jos lähde on puutarhamyymälä ja kasvi on lehdetön kestopensas → ulkoatsalea tai alppiruusu. Jos epäilet, tarkista lajin tieteellinen nimi etiketistä – R. simsii on huoneatsalea, kaikki muut R.-lajit ovat lähes aina ulkokasveja Suomen ilmastossa. Lue lisää muista huonekasveista kategoriasivulta.

Atsalea viihtyy viileässä eteisessä, ei lämpimässä olohuoneessa

Tämä on ehkä tärkein hoito-ohje atsalealle, ja samalla yleisin syy siihen miksi suomalaiset kasvit kuolevat muutamassa viikossa: kasvi vihaa lämmityskauden kuivaa, +21–22-asteista olohuoneilmaa. Atsalea on kotoisin Aasian vuoristojen viileiltä rinteiltä, joissa kukinta-aikana lämpötila on tyypillisesti vain 5–12 °C. Suomalaisessa kodissa lähinnä luonnollista olosuhdetta vastaa viileä eteinen, lasitettu parveke (talvella ilman pakkasta), kylmä makuuhuone tai lämmittämätön porstua.

RHS suosittelee atsalealle viileää, kosteaa kasvuympäristöä – syksyn yölämpötila 7–10 °C tukee nuppujen puhkeamista. Kasvuvaiheessa keväällä ja kesällä lämpötila voi olla hieman korkeampi, RHS:n suositus kasvihuoneessa on 13–16 °C. Suomalaisessa kerrostalossa tämä tarkoittaa, että ostohetkellä kukassa oleva atsalea kannattaa siirtää ostoksen jälkeen viileämpään huoneeseen – jos sen pitää lämpimässä olohuoneessa, kukinta voi loppua muutamassa päivässä ja nuput putoavat avaamatta.

Valoa atsalea tarvitsee runsaasti, mutta vain epäsuorana. Sopivin paikka on itä- tai pohjoispuolen ikkuna, jossa valo on kirkasta mutta ei polttavaa. Suora kesäaurinko polttaa lehdet ja kuihduttaa kukat tunneissa. Valoisa eteinen tai porstua on usein ihanteellinen, koska siellä on harvoin keskuslämmityspatteria ja ilma on luonnostaan viileämpää kuin oleskelutiloissa.

Yksi konkreettinen vinkki: kun olet hankkinut atsalean kukkavaiheessa, anna sen ensimmäisten päivien aikana sopeutua kotiin asteittain. Älä siirrä sitä lämmityspatterin lähelle tai välittömästi vetoiseen ikkunalaudalle – äkillinen lämpötilavaihtelu (esim. kaupan +18 °C → kotiolohuone +22 °C → ikkunalauta +5 °C yöllä) on usein syynä siihen, että nuput putoavat ennen kukintaa.

Kuinka usein atsaleaa kastellaan – ja miksi sadevesi on välttämätön

Atsalea on ericaceous-eli kalkinkarttava kasvi, ja sen juuristo on erikoistunut imemään ravinteita happaman maaperän olosuhteissa (pH 4,5–5,5). Suomen vesijohtovesi on monilla paikkakunnilla kalkkipitoista ja pH-arvoltaan emäksistä (yli 7,0), mikä tekee siitä pidemmällä aikavälillä tappavan myrkyllistä atsalealle. RHS:n hoito-ohje on selkeä: kastele yksinomaan sadevedellä, etenkin jos asut alueella, jossa hanavesi on kovaa.

Käytännön ratkaisuja sadeveden kerääminen suomalaisessa kerrostalossa on rajallista, mutta vaihtoehtoja on kolme. Sadeveden kerääminen parvekkeella sankoon syksyllä ja keväällä on yleensä riittävä yhdelle ruukulle koko talven ajaksi. Suodatettu vesi käänteisosmoosilla puhdistettuna toimii myös, mutta ei kaikilla suodattimilla – tavallinen Brita-kannu poistaa kalkkia vain osittain. Sulatettu lumi on suomalainen erikoiskeino: kerää lunta puhtaaseen ämpäriin ulkoa ja anna sulaa huoneenlämmössä – vesi on käytännössä sadevettä, mutta puhtaampaa kuin parvekkeelle tippunut.

Kastele atsaleaa siten, että multa pysyy tasaisesti kosteana, mutta ei märkänä. Tunnustele pintamulta sormella – jos se tuntuu kuivalta tai juuri kosteudensa menettävältä, on aika kastella. Käytännössä lämmityskaudella kastelu tulee 2–3 kertaa viikossa, ja kesällä parvekkeella ulkoillessa jopa päivittäin. Tärkeä periaate: multa ei saa kuivua koskaan kokonaan puhki. RHS:n ohje on suora: jos multa kuivuu täysin, ainoa keino pelastaa kasvi on upottaa koko ruukku sangollinen sadevettä, kunnes ilmakuplat lakkaavat nousemasta pinnalle.

Älä jätä atsaleaa seisomaan vesilautasella. Vaikka kasvi sietää kosteutta, juuristo lahoaa nopeasti, jos ruukku on jatkuvasti vedessä. Tyhjennä aluslautanen 30 minuutin kuluessa kastelusta. Talvella, kun lämmitys kuivattaa ilmaa, kannattaa käyttää sepelitarjotinta: matala lautanen kivisepelillä ja vedellä, ruukku sepelin päällä. Vesi haihtuu ja nostaa paikallista ilmankosteutta ilman, että ruukku itse kastuu.

Mitä multaa ja ravinteita atsalea tarvitsee

Atsalea ei kasva tavallisessa kukkamullassa. Sen juuristo vaatii happaman, hyvin läpäisevän ja kalkittoman kasvualustan, jonka pH-arvo on välillä 4,5–5,5. Suomalaisissa puutarhamyymälöissä myydään valmiita rhododendron- tai ericaceous-multia, jotka on suunniteltu juuri tähän käyttötarkoitukseen – ne ovat tyypillisesti turve- ja havupuukomposti-pohjaisia, eivät sisällä kalkkia ja niiden pH on noin 4,5–5,5.

Itse sekoitettuna toimiva resepti on RHS:n suosittelema: yhtä paljon lehtikomposti-, havupuukuori-kompostia ja kalkitonta karkeaa hiekkaa. Älä käytä puutarhakomposti-multaa, joka voi sisältää kalkkia, ja vältä kaikkia mineraaleja, joissa on kalkkia merkittäviä määriä. Tavallinen yleisruukkumulta tappaa atsalean muutamassa kuukaudessa, koska sen pH on yleensä neutraali (6,0–7,0) ja se on liian tiivis.

Lannoitus on atsalealla maltillista. RHS suosittelee yleiskäyttöistä nestemäistä lannoitetta noin puolet pakkauksessa ilmoitetusta vahvuudesta, ja vain kaksi tai kolme kertaa kasvukaudella – ennen kesäkuun loppua. Lannoitus keskeytetään täysin syksyllä ja talvella, koska kasvi on lepokaudella ja kerää voimia uuteen kukintaan. Liika lannoitus näkyy ruskeina kärkinä lehdissä ja kasvun pysähtymisenä – atsalea on herkkä ravinneliialle.

Suomalaisessa kontekstissa Huiskula-puutarhamyymälä mainitsee suomenkielisessä hoito-ohjeessaan, että atsaleaa lannoitetaan kasvukaudella kasteluveden mukana noin joka neljännellä kastelukerralla. Tämä on käytännössä yhteensopiva RHS:n ohjeen kanssa, koska atsalealla pH-tasapaino on tärkeämpi kuin ravinteiden määrä. Käytä mieluiten rhododendron-erikoislannoitetta (tunnetaan myös "happamuus"-lannoitteena), joka sisältää rikkihappoa pH:n säilyttämiseen ja typpeä ammoniumin muodossa nitraatin sijaan – tämä on biokemiallinen ero, joka auttaa atsalean juuristoa imemään ravinteita oikein.

Atsalean lepokausi ja jatkohoito kukinnan jälkeen

Suomalaisissa kodeissa atsalea heitetään yleensä pois heti kukinnan päättymisen jälkeen – Huiskulan hoito-ohje toteaa rehellisesti, että "yleensä atsalea heitetään pois kukinnan päätyttyä". Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, ja kasvi voi elää useita vuosia ja kukkia uudelleen, jos sille tarjoaa oikeat olosuhteet kesäksi.

Vaihe 1 – kukinnan jälkihoito (huhti-toukokuu). Kun viimeiset kukat ovat puhjenneet ja kuivuneet, leikkaa ne pois yhdessä kuihtuneiden lehtien kanssa. Käytä puhtaita oksasaksia ja leikkaa noin 1 cm kukkavarren tyveltä. Tämä ohjaa kasvin energiaa uusien versojen ja juurten kasvuun.

Vaihe 2 – uudelleenistutus tarvittaessa (touko-kesäkuu). Jos atsalea on ollut ruukussaan jo 1–2 vuotta tai juurikerros on alkanut tunkeutua ruukun pohjareiästä, vaihda kasvi hieman suurempaan ruukkuun. Käytä rhododendron-multaa, ei tavallista kukkamultaa. Älä paina mullaa liian tiukasti – atsalea tarvitsee ilmavaa juuristoa.

Vaihe 3 – kesäulkoilu (touko-syyskuu). Kun yöpakkaset ovat ohi (Etelä-Suomessa juhannukseen mennessä, Pohjois-Suomessa heinäkuun alussa), siirrä atsalea ulos puolivarjoon. RHS:n ohje on selkeä: upota ruukku ericaceous-multaan puutarhassa tai sijoita parvekkeelle suojaisaan paikkaan, joka ei saa keskipäivän paahdetta. Ulkoilma, viileys ja sateet ovat täydellinen yhdistelmä – kasvi muodostaa uusia versoja ja kukkanuppuja kesän aikana.

Vaihe 4 – nuppujen muodostus (elo-syyskuu). Heinäkuun lopusta lähtien atsalea alkaa muodostaa pieniä, vihreitä kukkanuppuja varsiensa kärkiin. Tämä on kriittinen vaihe, jossa kasvi tarvitsee viileyttä – ulkona se saa luonnostaan, mutta jos olet jo siirtänyt sen sisälle, pidä lämpötila 13–16 °C asteen tienoilla.

Vaihe 5 – takaisin sisälle ennen pakkasia (syys-lokakuu). Etelä-Suomessa siirrä atsalea sisälle viimeistään syyskuun puolivälissä, ennen kuin yölämpötila putoaa pakkasen puolelle. Aseta se viileään, valoisaan paikkaan – samaan paikkaan kuin alkutalvella. Kun nuput alkavat värittyä loka–marraskuussa, kasvi on valmis seuraavaan kukintakauteen.

Vihannespunkki ja kirvat – atsalean yleisimmät tuholaiset sisätiloissa

Atsaleat ovat suhteellisen kestäviä tuholaisia vastaan, mutta lämmityskauden kuiva ilma ja viileän paikan vähäinen tuuletus voivat houkutella muutamia tyypillisiä sisätilan tuholaisia.

Vihannespunkki on atsalean yleisin tuholainen sisätiloissa, etenkin talvella kun ilmankosteus on alle 30 %. Oireena lehtien yläpinnan vaalea pistetäplitys, lehtien alapinnalla hento seittimäinen rihmasto ja vakavammissa tapauksissa lehtien kuihtuminen. Torjuntakeino on ilmankosteuden nosto sumutuksella tai sepelitarjottimella, ja vakavissa tapauksissa neemiöljy- tai kasvissaippua-suihke 5–7 päivän välein 3–4 kertaa.

Kirvat ilmaantuvat usein keväällä, kun atsalea muodostaa uusia versoja kesäulkoilun valmisteluun. Pieniä vihreitä, mustia tai kellertäviä hyönteisiä kasvaa varsien kärkiin ja kukkanuppujen ympärille. Niiden tuottama mesikaste tekee lehdet tahmeiksi ja houkuttaa muurahaisia. Torju huuhtomalla kasvi haalealla vedellä suihkussa ja toistamalla 3–5 päivän välein, tai käyttämällä neemiöljy-suihkua. Älä jätä atsaleaa kirvoja täynnä ulkoilemaan – kirvat leviävät myös puutarhassa.

Atsaleanverkkolude (Stephanitis pyrioides) on Tingidae-heimoon kuuluva lude (ei kirva), joka on erikoistunut atsaleoiden tuholainen ja aiheuttaa tunnusomaiset valkoiset pistetäplitykset lehtien yläpintaan. Se on yleisempi ulkona kuin sisätiloissa, mutta voi kulkeutua sisälle puutarhalta. Torjunta perustuu lehtien suihkuttamiseen ja vakavissa tapauksissa systeemiseen kasvinsuojeluaineeseen.

Yksi atsalealle tyypillinen ongelma ei ole tuholainen vaan sieni: harmaahome (Botrytis) tarttuu kukkiin ja varsiin, jos kasvin lähellä on huono ilmankierto ja ilmankosteus on jatkuvasti yli 80 %. Oireena ovat ruskeat, vetiset laikut kukkalehdissä ja harmaa sieninukka. Torjuntakeino on parempi tuuletus ja kuihtuneiden kukkien välitön poistaminen.

Miksi atsalean lehdet ja nuput putoavat

Lehtien ja nuppujen putoaminen on atsalean omistajien yleisin huoli, ja syy on lähes aina kolmessa tekijässä: liian lämmin paikka, kalkkipitoinen kasteluvesi tai liian kuiva multa. Korjaaminen on yksinkertaista, kun syy on tunnistettu.

Liian lämmin paikka. Atsalea kärsii nopeasti +20 °C ylittävässä huoneenlämpötilassa kukinta-aikana. Tunnusomaisin oire on, että nuput muodostuvat normaalisti, mutta tippuvat avaamatta tai kuihtuvat keltaisiksi ennen aikojaan. Siirrä kasvi viileämpään huoneeseen tai lasitettulle parvekkeelle (jossa ei ole pakkasta), ja anna sen sopeutua muutamia päiviä – uudet nuput voivat vielä avautua.

Kalkkipitoinen vesi. Jos olet kastellut atsaleaa hanavedellä useita viikkoja tai kuukausia, mullan pH on noussut emäksisemmäksi ja juuristo ei pysty enää imemään rautaa ja muita ravinteita. Tunnusomaisin oire on lehtien kellastuminen lehdensuonten väleissä (klorofylli-puute eli rautakloroosi), ja vakavammissa tapauksissa lehtien tippuminen kokonaan. Vaihda välittömästi sadeveteen ja anna mullan huuhtoutua sadevedellä – noin kolme kertaa ruukun tilavuus läpi.

Liian kuiva multa. Jos atsalea on saanut kuivua puhki kerran tai useamman, juuriston pintaosat kuolevat ja kasvi pudottaa lehdet stressistä. Vaikka kastele uudelleen, juuristo voi olla niin vaurioitunut että toipuminen kestää kuukausia. Ennaltaehkäisy: tunnustele multaa joka päivä lämmityskaudella ja varmista, että pintamulta tuntuu aina kostealta.

Joskus syy on yhdistelmä. Tyypillinen kaupasta hankittu atsalea on ollut kaupan myynti-alueella +18–20 °C lämpötilassa ja saanut hanavettä. Kun kasvi tuodaan kotiin lämpimään olohuoneeseen ja kastellaan jatkossakin hanavedellä, oireet ovat ilmaantuvat 1–2 viikossa: ensin nupit putoavat, sitten lehdet kellastuvat, ja lopulta koko kasvi näyttää kuolevalta. Ratkaisu on muuttaa kaikki kolme tekijää samanaikaisesti: viileämpi paikka, sadevesi ja tasainen kosteus.

Onko atsalea myrkyllinen ihmisille ja lemmikeille

Atsalea on luokiteltu myrkylliseksi koirille, kissoille ja hevosille (ASPCA, Animal Poison Control). Myrkylliset aineosat ovat grayanotoksiineja – diterpeenejä, joita esiintyy kaikissa Rhododendron-suvun lajeissa. Myrkkyä on koko kasvissa: lehdissä, varsissa, kukissa ja jopa medessä. Pieni määrä lehtiä (muutama kappale) voi aiheuttaa vakavia oireita.

ASPCA listaa tyypillisiksi oireiksi oksentelun (ei hevosilla), ripulin, heikkouden ja sydänperäisen pettämisen. Muita kuvattuja grayanotoksiini-myrkytyksen oireita ovat voimakas syljeneritys, vatsakipu ja hengityksen lamaantuminen, ja erittäin vakavissa tapauksissa myrkytys voi johtaa kuolemaan. Oireet ilmaantuvat yleensä muutaman tunnin kuluessa pureskelusta. Hevosilla oireisiin kuuluu lisäksi koliikki. Ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin, jos lemmikkisi on syönyt mitä tahansa määrää atsaleaa.

Ihmisille atsalea aiheuttaa myrkytysoireita, jos lehtiä, kukkia tai siemeniä syödään. Tyypillisiä oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakipu, syljeneritys, heikkous, päänsärky ja vakavissa tapauksissa hengityslama, sydänperäinen pettäminen ja kooma. Historiassa atsaleoiden ja muiden Rhododendronien medestä tehty hunaja ("hullu hunaja", mad honey) on aiheuttanut myrkytysepidemioita Mustanmeren rannikolla – tämä koskee kuitenkin vain villeissä yhteyksissä, ei suomalaisissa kodeissa.

Ihokontakti atsalean lehtiin tai nesteeseen ei yleensä aiheuta vakavia oireita, mutta herkkäihoisilla saattaa esiintyä lievää ärsytystä. Suosittelemme käyttämään käsineitä, jos käsittelet atsaleaa runsaasti (esim. uudelleenistutus tai pistokaslisäys).

Atsalea on syytä sijoittaa lemmikkien ja pikkulasten ulottumattomiin. Jos kissasi tai koirasi pureskelee mielellään huonekasveja, harkitse aidosti turvallista vaihtoehtoa kuten joulukaktusta, joka on ASPCA:n luokittelema ei-myrkyllinen samaan kausikukkijaan. Huomaa että monet muut suositut talvikukkijat – kuten amaryllis – ovat myös myrkyllisiä lemmikeille, joten tarkista aina ASPCA:n luettelo ennen valintaa.

Atsalean kesäloma puutarhalla tai parvekkeella

Yksi atsalean salaisuuksista on, että se ei ole oikeasti pelkkä huonekasvi – se on subtrooppinen pensas, jolla on kyky kasvattaa ja muodostaa nuppuja paljon paremmin ulkoilmassa kuin sisätiloissa. RHS:n ohje on yksiselitteinen: kun yöpakkasten riski on ohi, vie atsalea ulos suojaisalle paikalle, missä se viettää koko kesän.

Ajoitus. Etelä-Suomessa kesäulkoilu alkaa juhannuksen tienoilla (kesäkuun puoliväli), kun yölämpötila ei enää laske alle +5 °C. Pohjois-Suomessa kannattaa odottaa heinäkuun alkupuolelle. Sisälle takaisin atsalea siirretään syys-lokakuun vaihteessa, ennen kuin yölämpötilat alkavat laskea pakkasen puolelle.

Sopivin paikka. Atsalea ei kestä keskipäivän kovaa paahdetta, eikä se viihdy täysin varjossa. Sopivin paikka on puolivarjoinen – esimerkiksi puiden alla, talon itäpuolella tai pergolan alla, missä kasvi saa aamuauringon ja iltaauringon, mutta ei keskipäivän paahdetta. Lasitettu parveke pohjois- tai itäpuolella on yhtä lailla hyvä, jos parvekkeella on varjostavia rakenteita.

Maaperä ja kastelu ulkona. RHS:n suositus on upottaa ruukku puutarhassa ericaceous-multaan niin, että ruukun yläreuna on noin 2–3 cm maan pinnan alapuolella. Tämä auttaa pitämään mullan tasaisesti kosteana ja viilentää juuristoa lämpiminä päivinä. Jos ruukku on parvekkeella, peitä mullan pinta lehdellä tai korkkimateriaalilla – tämä vähentää haihdutusta. Sade kastelee atsaleaa luonnostaan, ja sadevesi on juuri sitä mitä kasvi tarvitsee – mutta varmista että pohjareiät eivät ole tukossa, ettei vesi seiso.

Kesätuholaisen tarkistus. Käy atsaleaa viikoittain läpi, sillä ulkona kasvi voi saada lehtikirvoja, valkokärpäsiä ja jopa atsaleanverkkoluteen (Stephanitis pyrioides). Suihkuta lehdet vahvalla vesisuihkulla 1–2 viikon välein – tämä huuhtoo pois alkuvaiheen tuholaiset ja pitää kasvin terveenä. Ennen sisälletuontia syksyllä on tärkeää tarkistaa kasvi huolellisesti, jotta tuholaiset eivät kulkeudu kotiin.

Näin lisäät atsaleaa pistokkaista

Atsalean lisääminen pistokkaista on mahdollista mutta hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä. Toisin kuin nopeasti juurtuvat pelargoni tai peikonlehti, atsalealle pitää antaa kuukausia juurtumiseen, ja onnistumisprosentti kotipuutarhalla on 30–50 %. Paras aika on alkukesä, kun uudet versot ovat puolikypsiä.

1. Valitse oikea verso. Etsi terve, tämän kesän kasvanut verso, joka on jo hieman kypsynyt mutta ei vielä täysin puutunut. Verso pitää olla 8–12 cm pitkä, ja siinä pitää olla vähintään 3–4 lehtiparia. Vältä versoja joissa on kukkanuppuja – kasvi keskittyy kukkimiseen eikä juurtumiseen.
2. Leikkaa pistokas. Leikkaa puhtailla, terävillä saksilla noin 8–10 cm pitkä pala suoraan lehtisolmun alapuolelta. Poista alemmat 2 lehtiparia, jolloin paljas vartisosa pääsee kosketuksiin juurrutusalustan kanssa. Jätä yläpäähän 2–3 lehtiparia.
3. Käsittele juurrutushormonilla. Atsalea on hidaskasvuinen ja juurrutushormoni nopeuttaa prosessia merkittävästi. Kasta paljas vartisosa kosteaan veteen ja sitten juurrutushormonijauheeseen (saatavilla puutarhamyymälöistä, esim. "Stim-Root" tai vastaava). Ravista yli jäänyt jauhe pois.
4. Istuta hapan turvepohjainen alusta. Käytä juurrutusalustana yhden osan turvetta ja yhden osan perliittiä, kostutettuna sadevedellä. Älä käytä kalkillista hiekkaa tai puutarhamultaa. Tee aluseen 4–5 cm syvä reikä kynällä ja työnnä pistokas siihen niin, että alemmat solmut ovat alustan alla. Painele kevyesti.
5. Pidä kostea ja viileä. Aseta ruukku läpinäkyvän muovipussin alle tai miniväylätin alle, joka pitää ilmankosteuden korkeana (80–90 %). Sijoita kirkkaaseen, mutta ei suoraan auringonpaisteeseen. Lämpötila pidetään noin 18–22 °C asteessa. Tarkista alusta päivittäin – sen pitää pysyä kosteana mutta ei märkänä.
6. Odota juurtuminen. Atsalea juurtuu hitaasti: 8–16 viikkoa on tyypillinen aika, ennen kuin näet uutta kasvua tai voit varovasti tarkistaa juurten muodostumisen. Älä siirrä pistokasta liian aikaisin – jos näet uusia, pieniä lehtisilmuja, juuret ovat muodostuneet. Siirrä silloin pieneen ruukkuun ericaceous-multaan ja aloita normaali atsalea-hoito.

Usein kysyttyä atsaleasta

Lue myös

• Kaikki huonekasvit →
• Joulukaktus – ei-myrkyllinen kausikukkija →
• Amaryllis – joulukauden suuri kukkija →
• Orkidea – pitkäkestoinen sisäkukkija →
• Flamingokukka – toinen ASPCA-myrkyllinen sisäkukkija →